Vihreät rauhan asialla?

Olen iloinen, että Vihreät ottaa nykyään todella voimakkaasti kantaa ilmastonmuutoksen torjuntaan ja pitää esillä myös ihmisoikeuksia, vähemmistökysymyksiä, kattavia ja maksuttomia sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja, köyhyyden torjuntaa, perustuloa, pätkätyöläisten asemaa yms. Samaan aikaan suren sitä, että rauhanaate nousee tosi harvoin esiin Vihreiden keskusteluissa ja kannanotoissa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa keskustellaan enemmänkin siitä, kannattaisiko Suomen seuraavan sodan syttyessä olla Naton kumppanimaa vai täysjäsen. En tiedä, onko rauhanaate unohdettu tarkoituksella vai unohtunut erehdyksessä.

Vihreiden periaateohjelma on täynnä toinen toistaan hienompia tavoitteita. Haluamme torjua ilmastonmuutosta, suojella luontoa, lisätä ihmisten hyvinvointia, kunnioittaa ihmisten valinnanvapautta, satsata laadukkaaseen koulutukseen ja terveydenhoitoon, parantaa sosiaaliturvaa, kehittää demokratiaa, kitkeä rasismia, vähentää globaalia eriarvoisuutta ja luoda maastamme hiilineutraalin hyvinvointivaltion. Mutta mikään näistä hyvistä tavoitteista tuskin voi toteutua, jos emme löydä keinoja rauhan rakentamiseen.

Sota aiheuttaa mittaamatonta inhimillistä kärsimystä: se tappaa ihmisiä, tuhoaa heidän fyysisen ja henkisen terveytensä, rikkoo perheitä ja läheisiä ihmissuhteita, kylvää surua, kauhua ja kuolemaa, vie lapsilta toivon, ryöstää nuorilta tulevaisuuden ja kasvattaa vihaa, pelkoa ja katkeruutta. Sota aiheuttaa myös valtavaa aineellista tuhoa ja suuria ympäristöongelmia. Lisäksi sotaan varustautuminen, sotiminen ja sodan jälkien siivoaminen vie suunnattoman määrän resursseja ja voimavaroja, jotka voisi käyttää johonkin hyödyllisempään. Rauha on siis kaiken järkevän ilmasto-, koulutus-, perhe-, hyvinvointi-, sivistys- ja talouspolitiikan edellytys.

Sota ei ole luonnonvoima, joka syttyy itsestään jos on syttyäkseen. Sodat sytytetään. Myöskään rauha ei rakennu itsestään vaan se täytyy rakentaa. Rauhan palauttaminen on kuitenkin usein todella vaikeaa, eikä paraskaan rauhansopimus korvaa sodan aiheuttamia menetyksiä. Siksi on olennaista panostaa sotien ehkäisemiseen mm. puuttumalla globaaliin eriarvoistumiseen, koulutukselliseen, taloudelliseen ja terveydelliseen epätasa-arvoon, köyhyyteen, ihmisoikeusloukkauksiin, ympäristökriiseihin, väestökehitykseen ja pakolaiskriisin syihin. On myös pyrittävä puolustamaan ja rakentamaan rauhaa vähentämällä pelkoa, sortoa, epäluuloja ja eristäytymistä ja lisäämällä oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, sananvapautta, luottamusta ja avointa dialogia kaikkien kanssa. Päättäjien välinen vuoropuhelu ja diplomatia ovat tärkeitä, mutta mitä me tavalliset kansalaiset ja Vihreiden jäsenet voimme tehdä?

Suomen tulee tietenkin pitää kiinni oikeusvaltioperiaatteesta, ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta ja maamme allekirjoittamista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista kaikissa tilanteissa, myös – ja erityisesti – kriisien ja konfliktien uhatessa. Suomen tulee pidättäytyä kaikista asekaupoista sellaisten maiden kanssa, jotka rikkovat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia tai asekauppasopimuksia. Suomen on myös omalta osaltaan pyrittävä suitsimaan maailmanlaajuista sotateollisuutta ja asekauppaa ja edistettävä mm. kansainvälisen ydinasekieltosopimuksen syntyä. Lisäksi Suomi voi osallistua aktiivisesti kriisinhallinta- ja rauhanvälitystyöhön sekä konfliktien sovitteluun.

Me Vihreissä sitoudumme itse väkivallattomuuteen emmekä hyväksy väkivaltaa keinona ratkaista erimielisyyksiä – olipa sitten kyse yksilöiden, ihmisryhmien tai valtioiden välisistä erimielisyyksistä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme tärkein tavoite on siis löytää keinoja rauhan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. (Jos emme onnistu siinä, meidän on turha edes haaveilla hiilineutraalista hyvinvointivaltiosta, jossa panostetaan laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, inhimillisiin vanhuspalveluihin tai eläinten hyvinvointiin.) Kaipaisin nyt kipeästi keskustelua siitä, miten Vihreät ihan konkreettisesti pyrkii edistämään rauhaa.

6 Likes

Talousjärjestelmä, jossa vallitsee äärimmäinen globaali epätasa-arvo ja jossa se kasvaa länsimaissakin, jossa ihmiset joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan ja jossa synnynnäiset ominaisuudet ja perhetausta määrittävät voimakkaasti ihmisen tulevaisuuden, on omiaan ohjaamaan ihmisen henkiseen sotatilaan.

Monesti köyhien maiden ihmisten vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä ihaillaan. Huomiota sen sijaan ei kiinnitetä maissa vallitsevaan sortoon ja epätasa-arvoon, mahdollisuuksien puutteeseen, materiaaliseen puutteeseen ja henkiseen hätään.

Kehitys, jossa ihminen kokee itsensä nurkkaan ahdistetuksi, on mitä paras kasvualusta sotaisalle ideologialle, koska henkisen stressin yksi ilmenemismuoto on aggressio.

Esimerkiksi Venäjällä monilla ihmisillä on ihan oikeasti vaikeaa. Vaikeaa sillä tavalla, etteivät ihmiset voi tietää, saavatko he välttämättömät materiaaliset tarpeensa tyydytetyksi tai millainen tulevaisuus heitä odottaa.

Tässä tilassa olevia ihmisiä on paljon helpompi lietsoa väkivaltaan tai sen tueksi kuin vakaassa tilanteessa olevia keskiluokkaisia länsimaalaisia, joilla on paljon menetettävää.

Vihreät eivät ole kuitenkaan halukkaita (globaaliin) luokkataisteluun. Heitä kiinnostaa enemmän koulutuskilpailu ja naisten palkkojen korottaminen. Markkinataloutta vastaan heitä ei saa hyökkäämään, vaikka se on mm. sotaideologian peruskäyttövoima.

Suomen ulkopolitiikalla ei ole mitään vaikutusta maailmanrauhaan. Pienen valtion paras kontribuutio on pitää sota poissa omalta maaperältä.

Yleisesti, demokratia on paras tapa rauhaan. Demokraattiset valtiot eivät sodi toistensa kanssa. Ongelma on se että demokratia on perkeleellisen haastava rasti ja sitä ei voi pakottaa ulkoapäin mihinkään valtioon. Demokratialla on myös taipumusta rapautua, jos sitä ei koko ajan vahdi.

En yhdy näkemykseen, että Suomen politiikalla ei ole mitään vaikutusta maailmanrauhaan. Pikemminkin ajattelen, että Suomella on vain pieni vaikutusmahdollisuus sellaisiin suuriin globaaleihin kysymyksiin kuin sota, eriarvoisuus, ilmastonmuutos tai lajikato. Siksi on kovin helppo lamaantua ja vaipua kyyniseen toivottomuuteen ja toimettomuuteen tällaisten isojen uhkien edessä. Toivon, että myös me suomalaiset jaksamme tehdä parhaamme turvataksemme itsellemme, toisillemme ja jälkipolvillemme turvallisemman maailman. Uskon, että jokaisella ihmisellä, yhteisöllä ja valtiolla on mahdollisuus ja velvollisuus toimia omalta osaltaan paremman tulevaisuuden puolesta. Uskon, että voimme vaikuttaa asioihin sekä suoraan että oman esimerkkimme kautta.

Yksin on kuitenkin vaikea toimia tai edes säilyttää uskoaan vaikutusmahdollisuuksiinsa. Siksi kyselenkin nyt tällä palstalla: Löytyykö Vihreistä pasifisteja? Millaisia ajatuksia ja toimintaehdotuksia teillä on? Miten Vihreät voisi toimia vahvemmin rauhan puolesta?

1 Like

Olin nuorena pasifisti, mutta olen myöhemmin muuttanut käsitykseni. Väkivaltainen puolustautuminen (vastaväkivalta) on tarpeellista.

Pasifismi innostaa ihmisiä vain, jos se on aidosti uskottava vaihtoehto väkivaltaiselle toiminnalle. Liika julistuksellisuus ja “ajatellaan vain hyviä ajatuksia” ei tuntunut aidolta. Aseistariisunta, erityisesti yksipuolinen aseistariisunta, ei ole uskottavaa. Väkivaltaan tarvitaan vain yksi. Päiväkodissa opetettu “riitaan tarvitaan aina kaksi” ei pidä paikkaansa.

Pasifismissa on myös liikaa asenteellista armeijan vastaisuutta. Ei tunnusteta sitä tosiasiaa että liberaaleissa demokratioissa sotilaat ja pasifistit tavoittelevat yleensä samaa asiaa.

Ukrainan kriisi olisi mainio esimerkki näyttää pasifismia käytännössä ja demonstroida miten se toimii. Miksi pasifisteilla ei ole omaa “Natoa” josta lähetetään joukkoja kriisien syttyessä? Yhdysvallat lähetti panssarintorjuntaohjuksia, mutta Euroopasta ei löydy pasifisteja torjumaan panssareita.

Pasifismi ilman kovaa väkivallatonta vastarintaa väkivallan edessä on merkityksetöntä. En löytänyt itsestäni tarpeeksi siviilirohkeutta olla aidosti pasifisti. “Rauhantyö rauhan aikana, sodan sattuessa muutan Ruotsiin” on pasifismin irvikuva.

1 Like

Olen samaa mieltä siitä, että väkivaltaan riittää joskus yksikin osapuoli. Me emme siis aina voi valita sitä, käyttäytyykö joku väkivaltaisesti meitä kohtaan vai ei – olipa sitten kyse päiväkodista, nakkikioskijonosta tai maailmanpolitiikasta. Sen sijaan voimme valita, vastaammeko väkivaltaan väkivallalla vai emme. Haluammeko kostaa henkirikoksen henkirikoksella vai onko meillä riittävästi malttia, rohkeutta ja viisautta pyrkiä ratkaisemaan konflikti väkivallattomin keinoin?

1 Like

Neuvottelu ja konfliktinratkaisu on on usein pöydällä vain sen takia, että osapuolilla on valmius puolustaa itseään asein. Jos valmiutta ei ole, ei ole edes tarvetta neuvotella. Sauli niinistö sanoi hyvin uudenvuodenpuheessa: “Kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla.”

Ymmärrän pasifismin siten, että jos konfliktiin ei ole väkivallatonta ratkaisua, pasifistin tulee jatkaa vastusta ja vastustaa ja kohdata väkivalta. Pasifistin paikka sodassa on rintamien välissä ja telotuskomppanian edessä, kuten Yrjö Kallinen osoitti.

Omalla kohdallani tulin siihen tulokseen, että rohkeuteni ei riitä pasifismiin jos tulee tiukka paikka.

Jos “onko meillä” tarkoittaa Suomea tai Vihreitä, vastaukseni on aika selvä “ei ole”. Suomalaisista löytyisi varmasti kourallinen ihailtavia yksilöitä jotka ovat läpikotaisin pasifisteja. Enemmistö haluaisi puolustaa maataan, osa haluaisi vain olla osallistumatta ja alistuisi mihin tahanssa lopputulokseen.

Kiitos vastauksistasi, Urban! Arvostan sitä, että olet valmis keskustelemaan rauhanaatteesta ja että olet pohtinut, missä määrin sinulla itselläsi olisi rohkeutta olla pasifisti.

On surullista mutta varsin inhimillistä, että monet niistä, jotka ovat rauhan aikana puhuneet pasifismin puolesta, unohtavat aiemmat puheensa sodan uhatessa. Mutta kyllä maailmasta löytyy silti lukuisia Yrjö Kallisen, Eelo Isohiiden ja Arndt Pekurisen rohkeita sielunveljiä ja -sisaria – niin rauhallisilta alueilta kuin sotaa käyvistä maista. Minulla oli ilo kuulla sekä Ukrainan että Venäjän pasifistijärjestöjen edustajia Zoom-tapaamisessa, joka järjestettiin Venäjän hyökkäystä edeltävällä viikolla. Kukaan puhujista ei vaikuttanut naiivin hyväuskoiselta mutta ei myöskään horjunut vakaumuksessaan sodan uhan alla. Venäläisten pasifistijärjestöjen toimintaa on vaikeutettu monin tavoin jo vuosien ajan, ja ukrainalaispasifisteja on hakattu ja vainottu jo ennen sodan syttymistä. (Alkanut sota varmasti pahentaa tilannetta entisestään.) Voimme tietysti ihailla näitä rohkeita pasifisteja ja pitää heitä joinakin harvinaisina poikkeusyksilöinä. Yksin, ilman kansan tukea he eivät kuitenkaan voi tehdä paljonkaan.

Novaja Gazetan päätoimittaja Dmitri Muratov vetosi venäläisiin jo hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä, jotta nämä uskaltaisivat osoittaa mieltää sotaa vastaan. “Vain venäläisten sodanvastainen liike voi pelastaa elämän tällä planeetalla”, totesi rauhannobelisti Muratov ydinsotaan viitaten. Myös Aleksei Navalnyi kehottaa venäläisiä järjestämään sodanvastaisia mielenosoituksia päivittäin. Totta kai pasifismi vaatii rohkeutta, mutta mitä useampi uskaltautuu mukaan, sitä turvallisempaa ja vaikuttavampaa aktivismista tulee. En usko, että kourallinen ihailtavia pasifisteja onnistuu kääntämään sen enempää Venäjän kuin minkään muunkaan maan suuntaa, mutta toivon, että kansalaisvaikuttamisella on merkitystä, mikäli riittävän moni uskaltautuu mukaan ja saa kansan enemmistön tuen taakseen.

Toivon, että Vihreiden turvallisuuspoliittinen keskustelu ei pyörisi vain Naton ja asevarustelun ympärillä, vaan käsittelisimme entistä enemmän ja syvällisemmin myös rauhan rakentamista ja väkivallatonta konfliktien ratkaisua.

1 Like

Kiitos Anna.

Toistaiseksi periaatteelinen pasifismi ja aseeton vastarinta kriisissä on yksilötason ratkaisu. Yksilötason ratkaisut eivät kuulu aiheisiin joita puoluetasolla voi edistää.

Ehdotuksia orientoida yhteiskunta pasifistiseen vastarintaan en ole nähnyt. Miten tämän voisi muuttaa? Ehkä asevelvollisuuden sijasta voisi olla velvollisuus aseettomaan vastarintaan. Siinen pitäisi varustautua ja kouluttautua rauhan aikana asevelvollisuuden sijasta.

Minä N.N. lupaan ja vakuutanJoukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun …

Sodan sattuessa olisi liikekannalepano kuten armeijassa. Paikalle on ilmestyttävä. Ulkomaille pakolaiseksi ei voi lähteä.

Olen samaa mieltä siitä, että periaatteellinen pasifismi on pohjimmiltaan yksilötason ratkaisu. On lukuisia yksilöjä, jotka eivät hyväksy sotaa, aseellisia taisteluja tai edes rikoksiin syyllistyneiden teloituksia, vaikka heidän valtionsa tai puolueensa yrittäisi heitä tähän painostaa jopa aseella uhaten. Yksilöiden mielipiteen ja vakaumuksen vapaus on todella tärkeä asia, josta me kaikki haluamme varmasti pitää kiinni.

En kuitenkaan haluaisi jättää sodan ja rauhan kysymyksiä pelkästään yksilötason ratkaisuiksi vaan toivoisin, että Vihreissä olisi halua etsiä erilaisia konkreettisia tapoja ratkoa ihmisten ja valtioiden välisiä ristiriitoja väkivallattomin keinoin. Tämän päivän Helsingin Sanomissa (7.3.2022) oli esimerkiksi Yrjö Mikkosen kirjoitus siitä, miten poliittisia konflikteja voitaisiin yrittää ratkoa sovittelun avulla. Missä ovat Vihreiden avaukset, mallit ja aloitteet konfliktien rauhanomaiseen ratkaisemiseen ja sotien lopettamiseen?

EU ja Suomi yrittävät ratkaista konflikteja neuvottelemalla niin pitkälle kuin mahdollista. Suomelle sota ja sovittelu eivät ole toistensa vaihtoehtoja. Sota on seuraus sovittelun mahdottomuudesta.

  • Sovittelun tekee usein mahdolliseksi taustalla oleva asellinen voima. On pakko neuvotella kun ei voi ottaa väkivalloin ilman pelkoa omista tappoista.
  • Sovittelu voi olla hyökkäävälle osapuolelle kyyninen keino. Venäjä on tästä hyvä esimerkki. Keksitään vaatimuksia ja ristiriitoja tyhjästä jotta voidaan esittää vaatimuksia. Jos osapuoleen ei voi luottaa, sovittelu on turhaa.

ps. Tällä hetkellä vaikuttavin ei-sotilaallinen keino jota Vihreät voi ajaa taitaa olla EU:n öljyn ja kaasun ostojen lopettaminen Venäjältä.

2 Likes

Annalle kysymys, näetkö että uskottavan puolustuksen ylläpitämistä voisi pitää sinun kriteerit täyttävänä tapana ratkaista ihmisten ja valtioiden välisiä ristiriitoja väkivallattomin keinoin?

Tämä on kuitenkin yksi tärkeimmistä syistä miksi minäkin suoritin asevelvollisuuden - Uskon että se että Suomella on uskottavaa kykyä puolustaa itseään on paras mahdollinen takuu sille että siltä väkivallalta voidaan välttyä. En siis missää nimessä hyväksy sotaa, aseellisia taisteluita tai teloituksia, ja siksi haluan osaltani olla sitä vastavoimaa että kyseiset asiat saadaan pidettyä täältä poissa rauhanomaisin keinoin.

Urban edellisessä viestissä summasi hyvin, sovittelu on mahdollista vain jos molemmilla on selkeä halu ja motiivi sovitella. Jos maahan voi marssia ilman vastarintaa, Putinin kaltaisilla henkilöillä motiivit oikeasti neuvotella ja sovitella voivat olla hyvin vähissä.

1 Like

Kiitos hyvästä kysymyksestä ja pahoittelut siitä, että en heti ehtinyt vastata! Pitkällä aikavälillä toivon tietenkin aseriisuntaa ja asevoimien alasajoa niin ydinaseiden kuin muidenkin aseiden osalta. Niin kauan kuin meillä on näitä tappavia ja vaarallisia keinoja käytössämme, on aina riski, että joku niitä myös käyttää. Harva silti uskaltaa aloittaa aseriisuntaa niin kauan kuin pelkää muilla olevan samanlaisia tai vielä vaarallisempia aseita.

On selvää, että ihmisten ja ihmisryhmien välille syntyy isompia ja pienempiä konflikteja niin päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla kuin naapurustoissakin. Niitä syntyy myös poliittisten puolueiden, kansallisuus- ja uskontoryhmien ja kansallisuusvaltioiden sisälle ja välille. Monissa maissa tavalliset perheenäidit ja -isät, koulujen opettajat, puolueiden jäsenet, ammatinharjoittajat ja lähiöiden asukkaat kantavat asetta, jotta he voisivat tarvittaessa välttyä väkivallalta ja elää rauhassa ilman pelkoa. Harvoin väkivalta kuitenkaan vähenee aseistuksen lisääntyessä. Parempi turvallisuustilanne saavutetaan yleensä sillä, että on olemassa jokin uskottava puolueeton taho, joka ottaa ristiriitatilanteet ja riita-asiat käsittelyyn ja käsittelee niitä ennalta määriteltyjen periaatteiden ja toimintatapojen mukaan.

Minulla ei ole valmiita vastauksia siihen, miten saavutamme maailmanrauhan tai vältämme maapalloamme uhkaavan ekokatastrofin. Juuri siksi toivonkin laajaa, monipuolista ja syvällistä keskustelua siitä, miten me voisimme parhaiten edistää rauhaa maailmassa. Voisiko esimerkiksi YK:ta uudistaa niin, että se pystyisi toimimaan uskottavana osapuolena valtioiden välisten riitojen käsittelyssä ja sovittelussa ja konfliktien ennaltaehkäisyssä? Pitäisikö keksiä ihan uudenlaisia malleja ja rakenteita rauhan turvaamiseen ja ylläpitämiseen? Miten aseriisunta ja ydinasekielto saataisiin toteutettua? Miten kansalaiset ja valtiot saadaan sitoutumaan yhteisiin pelisääntöihin? Kuinka niiden noudattamista valvotaan ja mitä sääntöjen rikkomisesta seuraa?

Meillä on valtavasti todella vaikeita kysymyksiä pohdittavana, eikä Suomen Vihreät varmastikaan voi ratkaista niitä yksin. Toivottavasti olemme kuitenkin valmiita paneutumaan tähänkin globaaliin ja elintärkeään kysymykseen vakavasti ja asian tärkeyden tiedostaen.

Kiitos vastauksestasi. Maali meillä on selvästi samanlainen. Erityisesti ydinaseriisuntaan pitäisi kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota. Niin kauan kuin nykyisenkaltaiset arsenaalit on olemassa, on olemassa aito riski että niitä myös otetaan käyttöön.

YK tulee itsellänikin mieleen, että sen päätöksenteko- ja toimintakykyä pitäisi lisätä. En tosin tunne sen toimintaa niin paljon itse, että tietäisin miten se voisi olla aktiivisempi toimija rauhan puolesta toimijana.

Tuskin. Tällainen riitojen käsittely vaatii lopulta sen, että sillä on myös voimaa pakottaa osapuolet hyväksymään ratkaisu. Eihän kukaan noudata esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimenkaan päätöksiä paitsi näennäisesti joissakin pienissä asioissa.

YK on keskustelukerho, josta ei ole maailmanhallitukseksi. Eikä koko maailma varmaan koskaan yhdisty saman lipun alle. Paras tilanne mitä voimme toivoa on että demokratiat yleistyvät siinä määrin, jotta niillä olisi yhdessä riittävästi taloudellista ja sotilaallista voimaa pakottaa diktaattorit olemaan edes jotenkuten ihmisiksi. Kiinan ja Venäjän kukkoilu ei ainakaan itsessäni herätä kovin paljon toivoa siitä, että elinaikanani sellaista maailmaa pääsisin todistamaan.

Tämä lakeihin ja sopimuksiin perustuva maailmanjärjestys on se jota me täällä länsimaissa ajamme ja jonka mm. Venäjä ja Kiina avoimesti haastavat. Ei ole puolueetonta tahoa joka sovittelee kiistan jossa haastetaan ylikansalliset normit. YK:n turvallisuusneuvoston kaksi pysyvää jäsentä ei halua toteuttaa YK:n ideaaleja. Samoin YK:n ihmisoikeusnevostoon hakeutuu maita jotka haluavat romuttaa ihmisoikeudet.

Kun Haagin kansainvälisen tuomioistuin totetsi että Kiinan vaatimukset Etelä-Kiinan meren saarista eivät ole oikeutettuja, Kiina vain totesi ettei päätös sido sitä.

Ei ole mitään kaiken yläpuolella leijuvaa tahoa jonka kaikki hyväksyvät ja jonka päätökset sitovat.

2 Likes

Olen samaa mieltä siitä, että YK ei nykymuodossaan toimi lainkaan riittävän hyvin eikä todellakaan kykene estämään sotia. Juuri siksi kaipaankin keskustelua siitä, mitä pitäisi tehdä!

Tämän päivän HBL:ssä (9.3.) ja toissapäivän Dagens Arenassa (7.3.) ruotsalainen filosofian tohtori ja valtionhallinnon tutkija Hedi Bel Habib kirjoittaa ETYJ:n asemasta, jota meidän tulisi hänen mielestään vahvistaa ja syventää, jotta ETYJ:stä voisi kasvaa nykyistä merkittävämpi turvallisuuden luoja ja konfliktien estäjä. Hän myös näkee ETYJ:n Natoa tärkeämpänä turvallisuustekijänä Ruotsille ja Suomelle.

Tuleeko teille mieleen muita keinoja lisätä turvallisuuttamme, rakentaa rauhaa ja estää sotia (paitsi lisäpanostukset armeijaan ja asevoimiin)?

No, siirtyminen uusiutuviin energialähteisiin auttaisi varmasti. Kasvissyönnin lisääminen auttaisi myös. Molemmat vähentävät konflikteja.

HS Vision jutussa perusteellaan, miksi suomalaisten kannattaa tässäkin tilanteessa keskittyä rauhaan eikä sotaan ja miksi meidän kannattaa panostaa ennen kaikkea rauhanosaamiseemme. Itsekin uskon, että se tuo meille paljon enemmän turvaa kuin mitkään lisäsatsaukset armeijaan tai aseisiin.

Mitä on “rauhanosaaminen” ja miten voidaan “panostaa rauhaan” ihan konkretian tasolla?