Vihreä metsätalous

Onko Kasvimaalla metsiemme suurkasveista kiinnostuneita? Metsäkeskustelua on yleensä vaikea käydä, kun tutkimustietoa ja asiantuntijoita löytyy kutakuinkin kaikkien näkökulmien taakse ja lopulta keskustelu typistyy puheeksi johon sekoittuu perinnettä, arvoja ja identiteettiä.

Minua kiinnostaa miten metsänomistajana voisi yhdistää metsään kohdistuvia odotuksia (hiilensidonta, monimuotoisuus ja raaka-aineen tuotanto metsäsektorin arvoketjuun) ja sopeutua ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin.

Yksinkertaista ratkaisua ei ole, mutta onneksi metsätaloudessa aikajänteet ovat pitkiä niin sellaisiakin voi tavoitella! Kaksi keinoa on erottumassa muita paremmiksi em. tavoitteiden saavuttamiseen: Jatkuvapeitteisyys (tai “jatkuva kasvatus”) ja sekametsät.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsässä on usean “sukupolven” kasvustoa ja puita poistetaan valikoiden, pääasiassa korjuu kohdistuu suuriin ja paljon rahakasta tukkia tuottaviin yksilöihin. Metsänomistajalle tämä on onnistuessaan helppoa ja rahakasta, kun metsän uudistamiseen ja taimikoiden raivaamiseen ei tarvitse ryhtyä. Riskejäkin löytyy: Kuusen on epäilty valtaavan alaa (metsän “kuusettuminen”), jatkuvien hakkuiden (15-25v välein) pelätään vahingoittavan puiden juuria (metsäkoneiden ajaessa niiden päälät) ja pystyyn jääviä puita ja hakkuun toteutus vaatii ammatitaitoa, jotta pystyyn jäävillä puilla on paras mahdollisuus järeytyä tukkipuuksi. Ilmasto kiittää, kun tukkipuu sitoo hiiltä sellukattilaan päätyvää kuitua pidempään. Luontokin viihtyy monimuotoisemmassa metsässä hakkuuaukeaa paremmin.

Sekametsät ovat normaali näky suomalaisessa metsässä, sillä vaikka kuusta/mäntyä istutettaisiin ohjeelliset 1800 tainta / hehtaari niin kaikki taimet eivät menesty vaan luontaisesti esiintyvää muuta puulajistoa (koivua, haapaa, raitaa, jne.) nousee tilalle. Mäntyä voidaan myös tarkoituskella sekoittaa kuusivaltaiseen metsään ja toisinpäin. Haastellisempaa onkin, jos haluaa tavoitella tietoisesti sekametsää: Harvennettaessa tulisi säästää lehtipuita, pitäisikö jopa taimikkojen/nuoren metsän raivauksessa jättää uskaliaammin pystyyn “vähempiarvoista” lehtipuuta istutettujen taimien kustannuksella? Tämä voisi olla perusteltua, jos/kun vihreän metsätalouden harrastaja on raivaussahan puikoissa yksipuolisesti istutetussa metsässä. Avohakkuun jälkeen sekametsän tavoittelu on sentään hieman helpompaa: Mätästyksen (taimia varten yleensä kaivinkoneella koottu “keko”, johon istutetaan) voi tehdä 1800 kpl / hehtaari luvulle ja istuttaa taimia harvemmin.

Onko Kasvimaalla muita metsänomistajia? Miten te tavoittelette omien arvojenne mukaista metsänomistajuutta?

PS. Nyt kun on metsätalouden veroilmoitusten kuuma kausi menossa, niin minulta voi kysyä jos jokin askarruttaa! En ole asiantuntija, mutta kantapään kautta oppinut perusasiat :slight_smile:

1 Like

Hyvä aloitus, itsekin miettinyt samasta aiheesta. Olen itsekin metsänomistaja perimisen kautta, joskus 30-60v sitten avohakattua metsää (eri ikäistä eri kohdilla palstaa) siis on. Pitkälti mäntyä.

Olen itsekin miettinyt paljon kuinka metsälle saisi enemmän luontoarvoja, ja vähän muutakin kasvamaan kuin mäntyä. Kysyin mhy:n insinööriltä miten onnistuisi jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen, tuumasi vain että voin kokeilla istuttaa moton ajouriin nyt uusia taimia jos ne lähtevät kasvamaan (osalle palstaa tehtiin harvennushakkuu siis), mutta muuten ei kuulostanut kovin toiveikkaalta. En sitten tiedä jos haluaisi jatkuvakasvuista sekametsää, onko sen kokeilun aika seuraavan avohakkuun jälkeen? Ja miten se temppu tehdään? Metsäammattilaisten näkemykset taitavat pitkälti olla nykyisen avohakkuu-doktriinin kannattajia. Pitänee kysäistä asiasta joskus uusiksi, sillä itselle taloudelliset näkökulmat eivät ole ne tärkeimmät, joten olen valmis sietämään myös “tappioita” jos avohakkuilta voisi jotenkin välttyä ja metsää monipuolistettua. “Luonnollista” metsäähän tuosta ei sinänsä saa paitsi jättämällä se tolleensa muutamaksi vuosisadaksi, mutta avohakkuilta jos voisi säästyä niin sekin tuntuisi jo pieneltä voitolta. Ja jos ylipäätään saisi parannettua hiilen sidontaa, selluna metsä ei käytännössä hiiltä sido.

1 Like

Haluan oppia tästä lisää.

En tiedä isojen metsien hoidosta paljoakaan, mutta olen huolissani tulevasta.

Sademäärien ja äärimmäisten sääilmiöiden lisääntyessä Suomenkin metsät tulevat kokemaan kovia. Viime vuosina olen huomannut Suomen neljän vuodenajan muuttuneen siihen suuntaan sademäärien osalta, että kohta voidaan alkaa puhua sadekausista ja kuivista kausista.

Siksi pidän tärkeänä metsien vesitalouden järjestämistä siten, että sadekausien vesiä pystytään hyödyntämään kuivina kausina. Mitään valmiita vastauksia minulla ei ole kysymykseen “miten?” Voisin kuitenkin kuvitella metsän siimeksessä sellaisia vesiaiheita, minne liiat sadevedet voidaan ohjata, ja mistä vettä voidaan tarpeen mukaan antaa purkautua metsään.

Ehkä paju voi toimia apuna metsävesien säätelyssä?

Biohiilen lisääminen maaperään parantaa sen vedensitomiskykyä.

Miilun polttoa metsässä, metsän omaan käyttöön? :smiley:

Hyvältä ikähaarukalta kuulostaa, tuollaisella monipuolisella kuviojaottelulla saa jo tehtyä monenlaista. Riippuu tosiaan neuvojasta, että millaista neuvoa saa. Joillakin Metsänhoitoyhdistyksillä tuntuu olevan perinteisempi meno ja toiset taas hyvinkin dynaamisia. Vaikka se vaatii työtä niin useasta suunnasta kun saa arvioita ja näkemyksiä niin niistä alkaa hiljalleen valikoitumaan se omakin näkemys joka voi olla sitten jollekin asiantuntijalle täyttä haihattelua, mutta tässä palataankin nyt tuohon aloitusviestissä esiin nostamaani ongelmaan että jokaiselle metsäkeskustelun näkemykselle löytyy kannattajansa sekä tutkimustietonsa.

Tuon jatkuvaan kasvatukseen siirtymisen “tempun” resepti on riippuvainen metsänomistajan tavoitteiden/arvojen lisäksi myös maaperästä, puustosta, korkotasosta, tiestöstä, jne jne. Ei löydy siis helppoa vastausta! Onneksi Metsän jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry:n masinoima Jatkuvan kasvatuksen opas on juuri saanut joukkorahoituksen kasaan. Silvan webinaareja ja toimintaa olen seurannut maksavana jäsenenä viime vuoden ajan ja sieltä saa hyödyllistä tietoa jatkuvasta kasvatuksesta. Periaatteessa ainoastaan yksipuolinen iäkäs kuusimetsä, jossa pienaukkoja ei uskalla tuulituhojen vuoksi tehdä, on reset-napin painallusta (avohakkuuta) vaille jatkuvassa kasvatuksessa. Muissa kohteissa pystyy erinäisin toimin siirtymään joko heti (jos on jo monenikäistä puustoa) tai hiljalleen esim. suosimalla lehtipuita, tekemällä nk. laatuharvennuksia (laatupuut jäävät ja niille tehdään tilaa kasvaa) tai em. taimikon monipuolistamisella.

Jatkuva kasvatus on vieras ja siitä ei ole yhtä paljon tutkimustietoa joten moni ammattilainen kokee sen vieraampana. Lisäksi se poistaa metsäsektorin arvoketjusta osan toimijoista (taimitarhat, taimikoiden raivaajat), joten sisäistä kitkaa löytyy laajempaan käyttöön. Ja eihän se kaikille kohteille sovi, mutta mitä pohjoisempana tai vaikeammin korjattava/uudistettava kohde on niin sitä enemmän sitä pitäisi suosia. Arvometsä Oy tekee metsäsuunnitelmia jatkuvan kasvatuksen näkökulmasta sekä hiilensidontalaskelmia. Heiltä on myös tulossa hiilensidontatuote, jossa metsänomistaja saa korvausta hiilensidonnasta, tosin vain nk. “lisäisyydestä”, kun valtio on jo kertaalleen laskenut metsien hiilensidonnan pois meidän metsänomistajien ahnaiden käsien ulottuvilta.

“Lisäisyys tarkoittaa päästövähennystä tai päästöjen estoa, jota ei ilman kompensointiprojektia olisi tapahtunut. Näin ollen kompensaatioprojekteissa voidaan ottaa huomioon vain projektin myötä tapahtuva ilmastovaikutus, joka ei olisi tapahtunut joka tapauksessa.” https://hiilinieluntuottajat.fi/vastauksia/

1 Like

Tässä meidän soisessa maassa on syytäkin olla kiinnostunut vedensitomisesta. Minäkin haluaisin oppia lisää. Metsätaloudessa avohakkuiden suosiminen turvemailla teettää metsän kasvua haittaavaa vedenpinnan heittelyä, niinpä jopa yksi metsäjäteistä suosittelee jatkuvapeitteisyyttä:

Kasvava puusto haihduttaa vettä. Rehevällä turvemaalla puuston haihdutus pitää vedenpinnan vakaana ja aukkopaikkoihin syntyy luontaisesti uusia taimia. Tällaisilla turvemailla kannattaa hyödyntää peitteistä metsänkasvatusta, jonka menetelmiä ovat kaistalehakkuut sekä poiminta- ja pienaukkohakkuut. Kun vain osa puustosta korjataan kerralla pois, jäljelle jäävä puusto voi silti haihduttaa vettä niin paljon, ettei kunnostusojitusta tarvita lainkaan.

Voisiko soita ennallistaa ilman päästöjä? Kosteikkoja tämä maa kaipaisi muutenkin lisää.

Tämä ei välttämättä ole ihan ykkösidea foorumin ensimmäisessä viestissä puolustaa avohakkuita, mutta näillä mennään. Linkkaan heti alkuun mielenkiintoisen raportin pölymetsä-hankkeelta: https://tapio.fi/wp-content/uploads/2021/11/POLYMETSA_TP1-tulokset_final.pdf

MIkäli tuon raportin avoimin mielin kahlaa läpi, niin minusta on aika vaikea nähdä, etteikö avohakkuilla olisi hyvin positiivinen vaikutus pölyttäjiin. Kyse on mittakaavasta. Nyt meillä on tilanne, että avohakkuita ja nuoria metsiä on vähintäänkin riittävästi, ja vanhoja metsiä liian vähän. En siis kannata sitä, että valtion vanhat metsät ja etelän viimeiset kuukkelireviirit avohakataan sillä perusteella, että kimalainen tykkää horsmasta. Sen sijaan heitän koepallona ajatuksen, että voisiko avohakkuut tietyssä mitassa olla ihan ok?

Eli ensinnä lisätään vanhojen metsien ja muiden suojelualueiden pinta-alaa. Valtion metsistä voisi suojella kaikki järkevät kohteet. Sitten lisätään tutkimusta peitteisestä kasvatuksesta ja huolehditaan siitä, että sitä osataan suositella sellaisiin kohteisiin, jossa se on taloudellisesti edes jotenkin perusteltua. Tietenkin neuvontaorganisaatioilla pitäisi olla paremmat kyvyt tunnistaa asiakkaan tahtotila muutenkin. Jos tilanne on tuollainen kuin JarkkoLauspalolla yllä, että talous ei ole ykkösasia, niin voisihan neuvoja avoimesti jakaa tietoja jatkuvasta kasvatuksesta, tietenkin kertoen myös ilmeiset riskit. Monessa metsässä lähtötilanne on sellainen, että siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen on vähintäänkin haastavaa. Eihän joku Timo Kujalakaan ole ostellut mitä tahansa kohteita jatkuvan kasvatukseen, se osti sellaisia tiloja, joilla on taloudelliset edellytykset siirtyä jatkuvaan kasvatukseen.

Kun suojelupinta-alaa on lisätty reippaasti, niin minusta yksityinen metsänomistaja voisi sen jälkeen ihan vaputuneesti valita metsänhoitomallinsa. Itse toivon, että ne tyypit jotka oikeasti osaa tehokkuuden, maksimoisivat sen. Avohakkuut, välitön muokkaus, heti istutus tai kylvö, perkaukset ja harvennukset ajallaan, jalostetut taimet ja siemenet, tuhkalannoitus jne jne. Näin voitaisiin saada nykyistä pienemmältä pinta-alalta vähintäänkin sama määrä materiaalia kuin nykyään. Tavoitteena pitäisi tietenkin olla se, että tuolla materiaalilla voisi kiihtyvällä vauhdilla korvata esim. muovia.

Minun metsätilani rajanaapurit olivat äärimmäinen vastakohta. Yhteismetsä teki avohakkuun. Jäi paljon säästöpuita (lähinnä vanhoja leppiä ja haapoja), oli tekopökkelöä, muokkaus ja istutus samana kesänä hakkuun jälkeen. Ainoa ongelma on se, että istutettiin vain kuusta. Maastokin oli toki sille sopivaa, mutta ihan hulluutta olisi ollut istuttaa lehtipuuta. Alueella on valkohäntäpeuroja metsästyskauden jälkeen jotain 70 kappaletta tuhannella hehtaarilla, ja siihen päälle hirvet ja kauriit. Ei synny lehtipuumetsiä laidunnuspaineen ollessa noin kova. Itse hölmönä oman pikkutilan ostettuani menin kaatamaan kuusentaimia, kun halusin raivata tilaa lepille, pihlajille, haavoille, koivuille jne. Sorkkaeläinleegiot pistelivät sitten lehtipuut mielihalulla mahoihinsa. Nykyään raivaan tilaa kuusentaimille, koska niillä on sentään joku mahku kasvaa oikeaksi puuksi.

Sen sijaan toinen naapuri teki avohakkuun, eikä sen jälkeen tehnyt mitään! Viisi vuotta aukko oli koskemattona, sitten se myi sen ja nyt uusi omistaja koettaa hiki päässä saada sitä metsäksi, kaivurilla kaivoi mättäitä syksyllä. Tällaisen perseilyn voisi tehokkaasti estää se, että puukaupan tulot saisi kokonaisuudessaan itselleen vasta kun uudistamistyöt on tehty.

Sinänsä tuo mitä edellä puhuin metsätaloudesta ei ole mitään itse koettua. Oman metsäni olen ostanut ensisijaisesti puunhalailua ja luonto-arvojen kasvattamista varten. Pienen osan olen siitä virallisesti suojellut ilman yhteiskunnan korvausta. Tämä temppu mahdollistaa loputtoman moraalisäteilyni kaikkeen metsiin ja luontoon liittyvissä asioissa. Varsinaiset metsätyöt olen tehnyt perheen metsässä, uskon kasanneeni massarankaa enemmän kuin moni muu täällä.

1 Like

On suuri surku, että Suomen metsiä käsitellään lähes yksinomaan pelkästään ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Minulle olisi tärkeää, että palattaisiin edes 1850-luvun tilanteeseen, jolloin pohjoisempana ja rajatusti myös keskisemmässä Suomessa oli laajoja satoja kilometrejä suuntaansa yltäviä luonnontilaisia metsiä.

Nykyajan ympäristönsuojelu lähtee ennen kaikkea järjestelmän ja ihmisen suojelusta. Siinä luonto itseisarvona on täysin toissijainen. Tärkeää on ainoastaan pyrkiä varmistamaan järjestelmän jatkuvuus ja ihmisen hyvinvointi.

Ihmiskeskeisyys on kristillistä konservatiivista perinnettä, persumaista junttiutta. Kaipaisin metsienkin suojeluun liberaalimpaa otetta, jossa annetaan vapauksia ajatuksella elä ja anna muidenkin elää.

Ihmisten, luonnon ja eläinten oikeudet tulee asettaa samanveroisiksi rinnakkain. Jos huomataan, ettei ihminen kykene kantamaan vastuutaan, silloin ihmistä on uskallettava rajoittaa kovillakin toimilla. Liberaaliin maailmankatsomukseen ei kuulu demokratia, jos demokratia johtaa ihmislajin ylivaltaan eli ihmisen asettamiseen muun luonnon yläpuolelle. Demokratia on nykyisen ympäristönsuojelun suurin hidastaja. Tarvittaisiin pakkovaltaa.

Missään tapauksessa ei tule sallia näkemystä, että ihmisen hyvinvointi tulee ennen ympäristön hyvinvointia. Meidän täytyy olla valmiita kurjuuteen ja jopa kuolemaan, jotta ympäristö voitaisiin suojella.

Vihreissä minua on aina ärsyttänyt persujunttimainen ihmiskeskeisyys, jota en koe myöskään erityisen tieteelliseksi. Ihminen tulisi nähdä vain yhdeksi lajiksi muiden joukossa ja lopettaa ihmisarvopuheet. Ihmisarvon kunnioitus ja ympäristönsuojelu ovat yhteensopimaton pari.

Metsät luovat suomalaisille hyvinvointia, mutta ihmisten hyvinvointi ei voi olla ympäristönsuojelun lähtökohta. Metsät tulee suojella, vaikka siitä seuraisi kurjuutta ja kärsimystä. Niille on annettava itseisarvo. Kristillisestä konservatiivisesta ihmiskeskeisyydestä on päästävä eteenpäin liberaalimpaan suuntaan, jossa korostetaan kaikkien osapuolten oikeutta vapauteen.

Tuo on validi maailmankatsomus ja filosofia. Satun vain olemaan eri mieltä.

Minua myös raivostuttaa se että ympäristöjärjestöjen periaatteet lähtevät aina siitä että luonto pitää pelastaa että ihminen selviäisi. tottakai tällä argumentilla saadaan lobattua ihmisiä mukaan. Mutta minusta se on sairaalloinen vääristymä ihmisten ajattelussa. luontoa ei pidä pelastaa ihmisten takia vaan luonto pitää pelastaa elämän jatkuvuuden takia, ihmisestä riippumatta.

Jatkoa ketjulle Vihreä metsätalous:

Olisiko @Earthian tiedonjanoon apua Metsäkeskuksen luonnonhoidon paikkatietoaineistosta?

https://storymaps.arcgis.com/stories/017240466fba495892f15c6e0b339849

PS. Opettelen vielä foorumin käyttöä niin tein aiemmin ketjun loppuun tämän saman viestin, kunnes tajusin miten nämä ketjut ketjujen sisällä toimivat.

Luonto kyllä pärjää, kuten jo aiemmistakin sukupuuttoaalloista, ihminen vain saattaa hävitä. Luonnonsuojelu on vaikuttavampaa kun siihen kytkee lajimme säilymisen, sen verran itsekkäitä otuksia keskimäärin olemme.

Pitkällä tähtäimellä aurinko nielaisee maapallon ja kärventää biologisen elämän kaikki rippeet poroksi planeetaltamme, luontoarvoista välittämättä. Ihminen on viimeinen oljenkorsi, jolla luonto voi säästyä. Jos meidän lajimme kuolee sukupuuttoon ennen kuin ehdimme luoda jotain parempaa tilalle, ei ole aikaa uudelle yritykselle.