Vihreä kasvu ja post-growth

Tämmöinen twiittiketju tuli vastaan

Se palautti taas pöydälle keskustelun vihreästä kasvusta ja degrowthista. Tästä on vihreissä puhuttu paljon, viimevuonna joulun alla oli hyvä debattisessio, jossa alkoi muodostumaan se käsitys, että alunperin aiheesta (näennäisesti) eri tavoin ajattelevilla olikin itse asiassa varsin laajasti jaettu yhteinen ymmärrys.

Keskustelua on sittemmin jatkettu mm. talous- ja elinkeinopoliittisessa työryhmässä ja siellä yhteinen uoma alkaa löytyä “kasvun laatu” sanaparista. Eli absoluuttisessa mielessä ei uskota, että teknologia-avusteinen talouden irtikytkentä luonnonvaroista tapahtuisi ainakaan riittävän nopeasti, eli suunniteltua energian ja luonnonvarojen käytön vähentämistä talouden saattamiseksi kriittisten ympäristörajojen sisäpuolelle tarvitaan.

Samaan aikaan kuitenkin vihreän teknologian alueella toimiminen on erittäin kannatettavaa ja myös taloudellisesti kannattavaa ja alan yritykset toivottavasti kasvavat ja luovat taloudellista kasvua myös ympärilleen.

Eli vaikka kokonaisuutena globaalin kulutuksen hillitseminen myös todennäköisesti supistaisi taloutta, niin saman kokonaissupistuvan talouden sisällä on myös paljon kasvun aloja ja paikkoja, jotka ovat hyviä ja tarpeellisia.

Eli kuten niin usein polariteeteissa, niin totuus ei ole kummassakaan päässä tai on molemmissa. Ei ole mitään mieltä vihreän kasvun nimiin vannoen antaa kaiken jatkua niin kuin nyt. Ei myöskään ole mitään mieltä kasvun rajojen realiteetteihin vannoen dissata vihreän teknologian kehittämistä, TKI-panostuksia ja vaikkapa sitä, että joku tällä tavoin onnistuu luomaan kasvavia yrityksiä.

6 Likes

Juuri näin. On myös tosi vaikea muuttaa mitään jos mikään ei kasva :slight_smile:

1 Like

Täällä degrowth vasta-argumentaatiota, joka ehdottaa ratkaisuksi ”forced green growth”. Sävy on polarisoiva (ei halua ymmärtää toista puolta), mutta pointit etenkin poliittisesta vastamäestä on hyvin esitetty.

Eli jos green growth ei ole riittävän nopeaa, niin poliittisen vastustuksen takia degrowth voi olla vielä hitaampi tie.

Edelleen myös tämän luettuani olen sitä mieltä, että kasvun laadulla on väliä ja globaaliin kokonaisuuteen mahtuu sekä vihreää kasvua, että kulutuksen supistumista. Talous etenkään globaalilla tasolla ei ole mitään yhtä teoriaa seuraava monoliitti.

1 Like

Tämä artikkeli kasvun jälkeisestä ajasta (post growth) on myös lukemisen väärti:

Tämä kuvaus on mielestäni varsin sopiva vihreään talouspoliittiseen ajatteluun:

Post growth [sic] is an umbrella term for this emerging perspective: for a way of seeing and being in the world that comes after the growth story . Just as there are many ways of living now in a growth-oriented society, a multitude of post growth futures are possible and many ways of living post growth already exist today . What these futures hold in common is a desire to separate good growth from bad, and to develop human potential and happiness within, and in relation to, a physically finite earth. A post growth economy puts life and everything needed to maintain it at the center of economic and social activity as opposed to the never-ending accumulation of money, and the pursuit of growth of all kinds without regard for its consequences.

1 Like

En tosiaan tunnista omia degrowth-näkemyksiäni tästä kirjoituksesta. Mitä minä haluan on siirtää koko talouskasvun tuijottamisen taka-alalle, ja tällöin täytyy myös talouden supistumisen olla mahdollista ilman että järjestelmä kriisiytyy sen kasvamattomuuden takia. Jos tämän hetken ympäristössä lähtisimme toimimaan näin, niin voimme katsoa miten Kreikalle kävi: Maa käytännössä pakotettiin sitoutumaan erittäin tiukkaan talouskuriin ja leikkauksiin jotta talouskasvu saatiin jälleen taattua.

Haluan että me teemme yhteiskunnistamme kestävämpiä ekologisesti ja sosiaalisesti. Jos se sitten tarkoittaa että talous kokonaisuutena ei kasva jatkuvasti ja suht. tasaisesti niin olkoot sitten niin. Jos se kuitenkin kasvaa vihreiden investiontien kautta, niin hieno juttu.

Kirjoituksen ajatusta “pakotetusta vihreästä kasvusta” en todellakaan allekirjoita. Se kuulostaa erittäin tehottomalta tavalta tehdä vihreää siirtymää, sillä se määrittää jälleen saman vanhan kattotavoitteen: Talouden on kasvettava, ja muut asiat tulevat sen jälkeen. Lisäksi kirjoitus näyttää vaativan keskusjohtoista suunnittelua vihreän siirtymän toteuttaiseen:

Keskussuunnittelun jonka tehottomuutta ja surkeaa toimintaa olemme pilkanneet viimeiset 50v, on nyt se asia mihin meidän pitäisi turvautua vain jotta talouskasvu voidaan turvata? Voi kysyä mitä intressejä tuollaisen ehdottamisella ajetaan, halutaanko vihreää siirtymää nopeasti ja tehokkaasti, vai vain varmistaa nykyisten valtasuhteiden ja varallisuuksien asema?

Entä jos vain hinnoittelisimme haitat kunnolla hintoihin, ja antaisimme markkinoiden tehdä työn? Ei tarvita keskussuunnittelua. Talous voisi ainakin alkuun tosiaan jopa supistua jos nyt typerimmät tuhoavat jutut jäisivät pois, mutta nyt jos koskaan tarvitaan sitä luovaa tuhoa. Meidän vain pitää alkaa virittämään järjestelmää sellaiseen kuntoon että tälläinen olisi mahdollista ilman totaalista rahajärjestelmämme romahdusta.

Jos tälläinen on poliittisen vastustuksen takia “mahdotonta”, suosittelen miettimään omia asenteita kohti sellaista että se olisi mahdollista. Keskiluokan nousu ja työläisten aseman parantuminen länsimaissakin oli “poliittisesti mahdotonta” vielä sata vuotta sitten, mutta niin vain järjestäytymisen myötä siitä tuli realismia kun valtaapitävien piti alkaa ottaa heidän vaatimuksensa vakavasti kommunismin nousun pelossa.

Toki keskusjohtoinen sääntely voi tulla kyseeseen sikäli kuin markkinoita ei osata tai haluta hinnoitella oikein tarpeeksi nopeasti. Mutta tällöinkin tavoitteen pitäisi olla se ekologinen ja sosiaalinen kestävyys, eikä talouskasvu.

2 Likes

Tämä on toki totta että degrowthin ajamisella tai sen mahdollistamisella sivutuotteenakaan on merkittävää vastustusta (eritoten nillä joilla on eniten menetettävää, eli varallisuutta ja valtaa). Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että poliittinen prosessi on erilaisten ajatusten ja liikkeiden törmäyspaikka, ja seurauksena on aina jonkinlainen kompromissi. Täten toteutunut politiikka on jonkinlainen synteesi kasvun pakkoon uskovien, kasvuagnostikkojen ja kasvun vastustajien näkemyksistä. Itse olen näistä varmaankin se kasvuagnostikko. Ja toteutuneeseen lopputulokseen voi vaikuttaa sitten valitsemalla näistä itselleen se sopivin näkemys ja toimia sen mukaisesti, äänestyskopissa ja muutenkin.

Toisaalta degrowth voi olla edessä pikemmin kuin arvaammekaan, halusimme sitä tai emme. Suomessakin kai vasta nyt on päästy samoihin bkt-lukemiin kuin ennen vuoden 2008 talouskriisiä. Tässä on koko läntisessä maailmassa menty soveltaen kädestä suuhun rahapolitiikan suhteen siitä lähtien osto-ohjelmineen ja hätäpaketteineen. Nyt olisi hyvä aika ottaa askel taakse ja miettiä tosissaan kestäviä ratkaisuja vastaisuuden varalle, ja samalla ottaa myös degrowth-näkökulmat tapetille.

Kreikka joutui sitoutumaan talouskuriin, jotta se saisi lainoja ja talouden totaalinen romahdus estettiin.

Talouskasvusta huolehtivat halusivat kevyempiä ehtoja jotka olisivat pyörittäneet talouden rattaita. Koko EU:n aluella oli 2007-1998 finanssikriisin aikana selvä kitka fiskaalisesta tasapainosta huolehtivien ekonomistien ja makrotalouden pitkän aikavälin kasvusta huolehtivien ekonomistien väillä.

Kreikan kovan talouskurin lopputulos on köyhyys ja yli kymmenen vuotta kestänyt sosioekonominen kriisi kuten talouskasvusta huolehtivat pelkäsivät. Tarpeettoman tiukka talouskuri tuhosi pitkän aikavälin talouskasvun edellytyksiä.

Haluaisin käyttää Kreikkaa tilannetta esimerkkinä ja argumentoida että degrowth liikettä pitäisi ajatella kulttuurin muutoksena, ei niinkään talouspoliittisena vaihtoehtona. Ei ole mahdollista pyörittää degrwoth taloutta jos ihmiset haluavat sitä mitä ennenkin. Toisaalta degrowth toimii jopa nykyisellä taloussysteemillä jos ihmiset omaksuvat sen vaatiman elämäntavan.

Kreikka olisikin hyvä esimerkkitapaus jossa voisi kokeilla degrowth ideaa, koska kasvua siellä ei juuri ole ollut. Miten saisi ihmiset tottumaan elämään ilman matalan elintason vaatimalla tavalla ilman talouskasvua?

Kyllä, koska sijoittajien luottamus katosi, luottoluokitus romahti ja korot ja lainojen kulut ampaisivat pilviin. Tämähän meitäkin sitoo taloudellisen kasvuun ja sen tavoitteluun. Jos luottoluokitus tipahtaa, siitä tulee itseään ruokkiva spiraali jonka seurauksena entisetkin edellytyksen talouden toimintaan katoavat.

Tämä on omakin käsitys asiasta, että Kreikan kohtelulla haluttiin lähettää viesti muillekin. Jos ette pidä huolta taloudestanne, ei hyvä heilu.

“Pitäkää huolta taloudestanne” ei ole yksiselitteinen termi.

Kumpaa näistä tarkoitit?

  1. Leikatkaa kulutusta ja velanottoa. Maksakaa velat. Suu säkkiä myöten. Talouskasvu sekundaarista.
  2. Pidetään huolta pitkän aikavälin kasvusta ja annetaan velallisille mahdollisuudet ylläpitää talouskasvua ja elintasoa jotta yhteiskuntarauha säilyy.

Tarkoitin tässä kontekstissa lyhyen aikavälin maksukykyä. Eli talouskuriajattelua, missä lyhyen aikavälin tavoitteet jyräävät pitkän aikavälin ajattelun.

Tykkään kovasti tuosta kasvun laadusta sekä ajatuksena että terminä. Siitä tulee hakematta mieleen yrityspuolen termi “quality of revenue”. Lisäarvon kasvattaminen ei vaadi liikevaihdon kasvua, jos myynnin laatu (kate) paranee. Yrityksen ei siis tarvitse kasvaa parantaakseen kannattavuuttaan.

1 Like

Miten luulet että tuollainen ajatus uppoasi kreikkalaisiin?

"Hei kreikkikset, sovitaanko että te nyt vaan pysytte köyhinä koska olette siihen jo niin monta vuotta tottuneet. Meille ei just nyt oikein sovi kun me halutaan lisää liksaa ja talouskin on vielä nousussa.

Yst. terveisin,
Suomi."

En usko että se toimisi ollenkaan. Esitin sen haasteena degrowth ihmisille.

Merkittävä degrowth vaatii kulttuurin muutosta joka kestää yleensä vähintään muutaman sukupolven. Mielestäni sitä on turha ajatella realistisena lähitulevaisuuden talouspolitiikkana koska se on poliittisesti mahdotonta.

Mielestäni Ilmastonmuutokseen pitää reagoida niillä toimilla jotka ovat poliittisesti ja kulttuurisesti mahdollisia nyt ja seuraavan 30 vuoden aikana.

Energian kannalta mahdollisimman nopea ydinvoiman (peruskuorma) ja uusiutuvien lisääminen, koska ihmiset haluavat mukavuuksia. Afrikka, Intia ja Kiina tarvitsevat ja haluavat kovaa talouskasvua. Materiaalivirroissa mahdollisimman paljon kiertotaloutta ja kestäviä ratkaisuja.

3 Likes

Viitteen chatistä poimittua…

Analyysiä degrowthtista IPCC:n kolmosraportissa viime kuulta:

“The idea of degrowth is experiencing a historical rise in popularity. This is especially true in science, with the number of peer-reviewed articles on the topic rising from only 3 in 2007 to more than 340 today. The presence of “degrowth” in the latest IPCC report is therefore not a surprise but only a reflection of the growing importance given to the idea in academic circles and beyond. What I find remarkable about this report is the diversity of contexts in which the term is used: degrowth as a vision of prosperity and the ‘Good Life’ (mention n°1), as an alternative sustainability world (n°2), as a scenario (n°3), as a crucial pathway for a low-carbon transition in conjunction with social sustainability (n°4), as the only option to reach climate stabilization below 2°C (n°5), as a challenge to carbon-intensive lifestyles and development models (n°6), and as a movement with a focus on sustainability over profitability which has the potential to speed up transformations (n°7). Those familiar with the degrowth literature know that this is only the tip of the iceberg, but the world is now discovering (thanks to the valuable work of IPCC authors) how interesting the idea of degrowth is.”

https://timotheeparrique.com/degrowth-in-the-ipcc-ar6-wgiii/

1 Like

Kyllä jotain muuttuu yhdessäkin sukupolvessa, ehkä paljonkin. Ja mitä olen ainakin joistain nuorista nyt viimeisten 10-20v aikana ymmärtänyt, niin monia ei ole pitkään aikaan enää kiinnostanut se sellainen boomereiden työ, materiaali ja rahafokus. Että olisiko muutos kuitenkin jo tapahtunut monille? Toki näissä havainnoissa on herkästi jossain kuplassa, ja aika ahkerasti touhuan kuplien ulkopuolella niin on tiedossa että muutakin väkeä on.

Voit olla kuitenkin oikeassa poliittisesta mahdottomuudesta, tai ainakin hankaluudesta nyt. Ehkä kuitenkin jo vaikka 5-10v päästä on taas päästy eteenpäin.

Samaa mieltä että nopeat ja mahdolliset toimet tarpeen, mutta kaikilla rintamilla kai tässä kannattaa silti edetä.

1 Like

Sama juttu 60-, 70-, 80- … luvuilla. Nuoret halusivat jotain muuta kuin kulutusyhteiskuntaa ja osallistuivat todellisiin massaliikkeisiin tavoitellessaan muutosta. Sitten niistä tuli aikuisia. Tulee lapsia, perustetaan perhe ja asutaan tiukasti yksiössä, aletaan tienaamaan. Ei se mammona boomereillekaan ole ollut pääasia. Vaihtoehto oli huonompi ja lapsille halutaan parasta.

Pitkät tukat, risat farkut, kuluneet nahkatakit ovat kaikki saaneet alkunsa siitä kun käännetään selkä keskiluokalle. Nyt kulutusyhteiskunta valmistaa valmiiksi kulahtaneen näköisiä ja reikäisiä farkkuja vauvasta vaariin. Farkkuja ei oikeasti käytetä kunnes ne kulahtaa. Se on vain estetiikkaa. Sama on hippi-estetiikan kanssa.

2 Likes

Ei se nyt “vain” ole - eikös se pääsyy ole se, että saataisiin äkkiä päästöjä vähemmäksi. Sitähän ne 4 bullettia kyllä tekisivät.

Minustakin parempi kun tapahtuisi markkinoilla jotenkin niin että insentivoidaan toimintaa sopivasti, ei keskusjohtoisina hankkeina, mut toiset varoittelee että liian hidasta ja hankalaa haaveilla sellaisesta.

Hyvinvointiyhteiskunta ja mahdollisuus elämyksiin ovat yhteydessä talouskasvuun ja ympäristötuhoon.

Monet vihreät eivät ole valmiita luopumaan kummastakaan. Vihreiden äänestäjäjoukosta merkittävä osa on koulutettua tai kouluttautumassa olevaa porukkaa, joka on mielestään palkkansa ja palkan suomat mahdollisuudet elämyksineen ansainnut.

Heille ympäristönsuojelu ei ole todellisuudessa vaihtoehto muuten kuin ideana, jota ilmennetään pienin symbolisin valinnoin hyökkäämättä kuitenkaan järjestelmän perustaa vastaan.

Vihreä haluaa ihmiset sähköautoilla töihin, mutta hän ei halua kaataa ympäristölle haitallista yrittäjää, joka työtä tarjoaa.

Vihreä haluaa lentoveron, mutta niin pienen, että keskiluokan matkailu on mahdollista jatkossakin.

Vihreä haluaa jakaa rahaa lisää köyhille, mutta samaan aikaan pitää huolen, että myös palkkakuopassa olevat koulutetut naiset saavat lisää. Kumpikin maksetaan ympäristötuholla.

Tämän vuoksi on vaikea uskoa vihreisiin. Kunpa Suomeen tulisi puolue, joka haastaisi länsimaisen yhteiskunnan perustan.

Minusta kysymys ei ole ymmärtämättömyydestä. Kysymys on yhteisesti vaalitusta valheesta. Vihreisiin voi liittyä kuka tahansa ympäristönsuojeluun myönteisesti suhtautuva, mutta siellä ei pärjää ihminen, joka äkeästi ja näkyvästi vaatii lentokieltoa vihreiden jäsenille.

Vihreät eivät ole valmiita tekoihin.

Täällä tuore julkaisu kasvun käsitteistä:

1 Like

Ajatus oli siis että molemmilla tavoilla voimme pyrkiä laskemaan päästöjä:

  1. Varmistamalla talouskasvun ja tekemällä keskussuunittelulla erilaista regulaatiota päästöjen vähentämiseksi (mainitun kirjoituksen “Forced green growth”)
  2. Asettamalla haitalliselle toiminnalle tarpeeksi suuri hinta, että markkinat vähentävät haitallista toimintaa sieltä mistä sitä on helpoin ja kivuttomin vähentää.

Vain ensimmäiseen nojaamisen näen riskialttiiksi ja epätehokkaaksi, sillä jos ensisijainen tavoite on turvata talouskasvu ja sen jälkeen kaikenmaailman poliittisilla lehmänkaupoilla sopia regulaatioista päästöjen vähemiseksi, niin se on karkeasti mitä teemme jo nyt, lopputuloksen ollessa auttamattoman hidas ja toimenpiteiden epätehokkaita ja kustannustehottomia. Lisäksi kun kaikki toiminta pistetään sen taloukasvun kehyksen sisään, se on sitten se päällimmäinen tavoite, ei vihreys tai kestävyys. Tämä on mielestäni aika selkeää nykytilannetta katsomalla. Poistamalla mahdollisuuden edes hetkelliseen talouden supistamiseen sitä ajatellen että ajaisimme nopeasti alas selvästikin haitallista talouskasvua tekevät taloudelliset toimeliaisuudet tekevät muutoksesta hitaan ja huonosti kohdennettuja.

Tätä tarkoitin kun sanoin että halutaanko me nyt olla turvautumatta tässä asiassa markkinamekanismiin, vaan pelkästään lisääntyvään taloudelliseen keskussuunnitteluun ihan vain että nykyisten pääomien omistajien omaisuudet ja valta voidaan turvata? Nopeampiakin, tehokkaampia ja halvempiakin keinoja tosiaan olisi jos tehtäisiin sekä regulaatiota että markkinainsentiivejä haitallisen toiminnan vähentämiseksi ilman että päätavoite olisi edelleen talouskasvun luominen, mutta tämä yhdistelmä merkitsisi tosiaan että paljon nykymallissa olevaa varallisuutta menettäisi paljon nopeammin arvoaan.

Enkä tiedä tosiaan miksi pitäisi valita. Pääasiallinen tavoite pitäisi olla kestävyyden saavuttaminen. Mahdollisesta työkalupakista ei pitäisi ottaa pois markkinoita, regulaatiota tai degrowthiakaan. Kirjoituksessa nähdäkseni asetettiin turhaa vastakkainasettelua näiden välillä. Politiikassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi että ajetaan lisää haittaveroja (esim. tienkäyttömaksut, lentoliikenteen polttoaineen verotus) parantamaan markkinoiden toimintaa, regulaatiota ja keskussuunnittelua esim. lisäämään luonnonsuojelun määrää ja ennallistamalla soita, ja degrowthiin varautumista esim. huolehtimalla julkisisten palveluiden laadusta ja oikeudenmukaisesta rahoituksesta. Ja siitä että yhteistä omaisuutta ei ainakaan enempää myytäisi yksityiseen omistukseen. Lisäksi ainakin täytyisi aina miettiä kauppasopimuksiin liityttäessä (esim. TTIP) mitä ne lopulta tarkoittavat meille degrowthin mahdollisuuden näkökulmasta, vai sitovatko ne meitä vain tiukemmin talouskasvun pakkoon.

Esim. hiiliosingot ovat vihreiltä erinomainen degrowth tyylinen avaus, sillä se voi perustulomaisesti mahdollistaa nyt siirtymävaiheessa monille turvallista tuloa ja vähään tyytyvää pieneen kulutustasoon nojaavaa elämäntapaa, eikä pakota ihmisiä osallistumaan osallistumisen vuoksi tuhoavaan taloudenpyöräämme kuten tämän hetken työttömyysturva tekee.

Mutta siis pääasiallinen tavoite talouden kasvusta pitäisi pikkuhiljaa ja pala kerrallaan haudata. Eihän se nopea tai helppo muutos ole kun sen kautta koko nykyjärjestelmä on rakennettu, mutta haihattelu että sen pitäisi nyt ja aina olla se ykköstavoite tekee kaikesta vaikeampaa kuin sen tarvitsisi olla.

2 Likes