Reilun ja kestävän talouden tutkimuspohjaisia aloitteita

[apoikola]

Perjantaina oli Sitran tilaisuus, missä käytiin läpi talouskeskustelun eri avauksia. Raportissa oleva listaus on hyvä. Suomessa donitsitalous ja missiolähtöisyys ovat tuutuja, mutta esim. GNDE vähemmän:

Donitsitalous (Kate Raworth 2017): Kestävän talouden reunaehdot määrittyvät sosiaalisen perustan ja ekologisen katon rajaamalle ”donitsin” alueelle. Donitsitaloudessa kaikkien ihmis- ten tarpeisiin vastataan ja tulot sekä varallisuus jaetaan nykyistä tasaisemmin planeetan kan- tokyvyn rajoissa. Inhimillisen toiminnan sekä talousajattelun ja talouden rakenteet muutetaan näiden tavoitteiden vaatimalla tavalla.

Ekohyvinvointivaltio (ks. esim. Hirvilammi ym. 2021): Ekologisen kestävyyden tavoittelu tuodaan talouspolitikan ytimeen, ja valtiolle annetaan nykyistä vahvempi rooli markkinoiden ja yhteiskunnan eri sektoreiden ohjauksessa. Eri politiikkalohkojen synergian avulla siirrytään ekologisesti kestävälle kehitysuralle, jossa hiilijalanjälki ja luonnonvarojen kulutus kääntyvät kaikilla sektoreilla nopeasti ja hallitusti laskuun.

Ekologinen jälleenrakennus (BIOS 2019b): Kansainvälinen kestävyyssiirtymäkeskustelu sovi- tetaan Suomen oloihin. Pyrkimyksenä on Suomen ilmastopäästöjen ja muun luonnon kuormi- tuksen laskeminen nopeasti ja hallitusti kestävälle tasolle. Tarvittavat konkreettiset toimenpi- teet suunnitellaan monialaisesti, yhteiskunnan resilienssistä huolehtien.

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma (Euroopan komissio 2019): Eurooppalainen talous uudistuu talouden paremman ohjauksen (sääntely, kannustimet, investoinnit, jne.) kautta niin, että ympäristötavoitteet saavutetaan, eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyky nousee maail- man kärkeen ja talous kasvaa. Samaan aikaan suojellaan luontoa, erityisesti sen monimuotoi- suuden näkökulmasta.

Green New Deal for Europe (GNDE) (ks. DiEM25): EU:n rahoitus ja investoinnit sekä lainsää- däntö uudistetaan energian ja resurssien kulutuksen vähentämiseksi sekä vähähiiliseen tuo- tantoon siirtymiseksi. Samalla kehitetään kansalaisyhteiskunnan vaikuttamismahdollisuuksia, demokratiaa ja yhdenvertaisuutta.

Hyvinvointitalous (ks. esim. www.weall.org): Globaali kansalaisyhteiskunta mobilisoidaan hy- vinvointilähtöisen järjestelmämuutoksen taakse. Tavoitteena on talousmalli, jossa investoinnit laajapohjaiseen hyvinvointiin ja osaamiseen luovat kestävyyssiirtymälle laajempaa hyväksyttä- vyyttä, ja jossa hyvinvointi ja hyvän elämän edellytykset jakautuvat nykyistä tasaisemmin.

Missiotalous ja missiolähtöinen innovaatiopolitikka (ks. esim. Mazzucato 2018): Valtion rooli innovaatiopolitiikassa uudistetaan aikamme isojen haasteiden voittamiseksi. Kansalliset ja kansainväliset innovaatiojärjestelmät kohdentamaan tuottamaan suurin panostuksin vihreää kasvua synnyttäviä ratkaisuja aikamme suuriin haasteisiin.

[Ninni_Saarinen]

Aloitteiden rajoitteet ja niiden ylittäminen

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on yhdistelmä melko tiukkoja ympä- ristötavoitteita ja melko maltillisia talouden uudistamiskeinoja. Ohjelma luottaa pitkälti markkinoiden dynamiikkaan ja innovaatiokykyyn: kun ympäristötavoitteet asetetaan ja päästökauppaa sekä luonnon monimuotoi- suutta tukevia asetuksia kiristetään tavoitteiden mukaisesti, yritykset ja kuluttajat löytävät toimivat ratkaisut tarjonnan ja kysynnän muutosten kautta. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma ei ole lähestulkoonkaan riittävä reilun ja kestävän talouden saavuttamiseksi. Erityisesti uhkana on, että ilman määrätietoisempaa talouden ohjausta uudet, radikaalisti vähäpäästöisemmät ja vähemmän luonnonvaroja kuluttavat järjestelmät ja käytännöt eivät korvaa nykyisiä riittävän nopeasti ja laajasti. Käytännössä Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa ei mitenkään varauduta siihen, että sen kuvaama, tavoittelema ja synnyttämä siirtymäpolku ei johtaisi kestävään talouteen tulevaisuudessa. Siten aloitteeseen ei myöskään sisälly vaihtoehtoista skenaariota ja toimintasuunnitelmaa sen varalta, että toimet ovat riittämättömiä.

Ekologisen siirtymän reiluuden ohjelma avustaisi alueita, joilla taloudellinen kehitys on ollut heikkoa, ja jotka ovat eniten riippuvaisia fossiilisista polttoaineista. Lisäksi tavoitteena on, että ekologisen siirtymän myötä tavalliset eurooppalaiset asuvat terveellisemmissä ja puhtaammissa kaupunki- ja maaseutuympäristöissä ja heillä on hyvät ja saavutettavat kulkuyhteydet.

Missiotalous ehdottaa suurempia ja selkeämmin suunnattuja panostuksia tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan: tarkoituksena on kirkastaa yhteisesti, mitkä ovat siirtymän keskeiset kipu- ja vipupisteet ja varmistaa, että parhaat tekijät voivat keskittyä näiden haasteiden parissa työskentelyyn. Missiotalouden ja missiolähtöisen innovaatiopolitiikan rajoitteena on toistaiseksi ollut, että julkisessa keskustelussa valtion roolin kasvattamista innovaatiopolitiikassa jossain määrin karsastetaan. Missiotalouden aloitteen tulisi ehkä keskustella enemmän tiedepaneelien ja kansalaisyhteiskunnan kanssa, jotta sen poliittinen perusta vahvistuisi. Erityisesti jälkimmäi- nen voi olla jokseenkin teknokraattiselle aloitteelle hankalaa.

GNDE ei kuvaa, miten riittävä tietopohja muutoksille voidaan tuottaa, kun aloitteista ja poliittisista visioista siirrytään oikeasti käytäntöön.

Vaikka ekologisen jälleenrakennuksen järjestelmämuutoksia ja teollista murrosta kuvaava tietopohja on syvä ja jäsentynyt, sekään ei missään nimessä riitä siirtymän hallittuun läpivientiin kansallisella tasolla.

Sekä ekologisen jälleenrakennuksen että GNDE-aloitteen haasteena on poliittinen mobilisaatio eli aloitteissa kuvattujen prosessien edistäminen demokraattisessa tilassa. GNDE:llä on ollut vaikeuksia levitä ruohon- juuritason aloitteeksi, vaikka kansalaisyhteiskunnan aktiivisuus on yksi sen julkilausutuista tavoitteista. Ekologinen jälleenrakennus on herättänyt kiinnostusta puolueiden, poliitikkojen, tutkijoiden, virkamiesten ja kansalaisyhteiskunnan parissa, mutta mitään yhtenäistä liikettä aloitteen taakse ei ole syntynyt. Kansallisena aloitteena sillä on tähän selvästi paremmat edellytyk- set kuin GNDE:llä.

Hyvinvointitalouden aloitetta tukeva joukko on varsin kirjava ja sen edistämisessä ei ole asetettu kovinkaan tarkkoja rajoja sille, ketkä voivat toimia aloitteen nimissä. Tällä tavalla aloitteen on ollut mahdollista mobilisoida nopeasti iso joukko toimijoita mukaan edistämään hyvinvointitaloutta, mutta on vaikea sanoa, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Onnistuakseen tavoitteiden saavuttamisessa hyvinvointitalouden aloit- teen kautta täytyy syntyä nopeita ajatuksellisia ja käytännöllisiä läpimurtoja, jotka eivät ole itsestään selviä kompleksisessa ja polkuriippuvaisessa maailmassa.

Donitsitalouden vahvuus on ennen kaikkea sen kyvyssä puhutella ihmisiä ja vetää ihmisiä mukaan siirtymäpolitiikan toteuttamiseen. Rajoitteet puolestaan liittyvät ennen kaikkea käytännön organisoitumiseen ja ajattelun muuttamiseen transformatiiviseksi toiminnaksi. Toistaiseksi painopiste on ollut organisaatioiden muokkaamisessa. Kysymys kuuluukin, kuinka tällai- nen toteutetaan isossa mittakaavassa, vaikuttavasti ja niin, että organisaatiot aidosti muuttuvat toiminnallaan tulevaisuuden kestävää pääomaa luoviksi (regeneratiiviksi) ja yhteisön tuotosta kaikille jakaviksi (distributiivisiksi)?

Keskustelu ekohyvinvointivaltiosta on toistaiseksi vahvasti akateemista ja liikkuu usein abstraktilla ja käsitteellisellä tasolla, mikä on aloitteen keskeisin rajoite tällä hetkellä.

Edellä mainittu aloitteiden välinen yhteistyö voisi yleisemminkin auttaa erityisesti virallista EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa haastavia aloitteita murtautumaan nykyistä vaikuttavammiksi ja poliittisesti vaikutusvaltaisemmiksi. Saattaa nimittäin olla, että niissä on enemmän yhdistäviä kuin erottavia sisältöjä, vaikka kaikki selvästi ovatkin omanlaisiaan aloitteita. Ainakin niissä on riittävästi yhteistä, jotta rakentava yhteistyö aloitteiden välillä on mahdollista.

[Ninni_Saarinen]

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma ja missiotalous ovat tarkastelluista aloitteista lähimpänä Suomen nykyistä talousmallia ja sitä määrittävää kasvustrategiaa. Aloitteiden lähtökohtana on, että sosiaaliset ongelmat voitetaan, kun talous saadaan kunnolla kasvuun, ja ympäristöongelmat voitetaan, kun vihreään teollisuuteen panostetaan nykyistä merkittävästi voimakkaammin.
Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan sisältyvät ympäristötavoitteet ja niihin liittyvät jatkuvasti kehittyvät säädökset eivät kuitenkaan saumattomasti istu Suomessa vallinneisiin teollisiin käytäntöihin ja elinkeino- ja ympäristöpolitiikkaan. Erityisesti luonnon monimuotoisuustavoitteet haastavat maan- ja metsien käytön sekä rakennusalan toimintatavat. Myös ohjelmaan liitettäväksi hahmoteltuihin reilun siirtymän elementteihin, kuten ilmastotoimien sosiaalirahastoon, on suhtauduttu Suomessa varauksellisesti.
Missiolähtöinen innovaatioajattelu on jo vaikuttanut Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan, johon sisältyvät tutkimus- ja innovaatiopanostukset on jäsennetty vihreän kehityksen missioina.

Missiolähtöisyys pyrkii puhaltamaan intoa kollektiiviseen innovaatiotoimintaan tavalla, joka ylittää Suomen kasvustrategiaan sisältyvän ajatuksen valtiosta markkinoiden virheiden korjaajana.

GNDE ei usko, että vihreän kehityksen ohjelmalla voidaan ratkaista maanosaa vaivaavia sosiaalisia ongelmia ja näyttää suuntaa globaalien ekologisten ongelmien ratkaisussa. GNDE haastaakin Euroopan talouksien kasvustrategiat voimakkaasti ja monesta suunnasta. Aloitteen mukaan sosiaalisia ja osallisuuden puutteeseen liittyviä ongelmia ratkaistaan talouskasvun sijaan kehittämällä suoraa demokratiaa ja jakamalla vaurautta nykyistä tasaisemmin. Lisäksi koska talouskasvu kasvattaa myös ympäristön kuormitusta – on ainakin tähän mennessä kasvattanut, eikä talouskasvun irtikytkentä ympäristön kuormituksesta ole missään ollut riittä- vän nopeaa ja kattavaa – politiikan on tähdättävä talouskasvun sijaan suoraan ilmastopäästöjen ja luonnonvarojen käytön vähentämiseen.

Ekologinen jälleenrakennus peräänkuuluttaa uuden teollisuuden ylös- ajon lisäksi fossiilisiin polttoaineisiin ja muiden luonnonvarojen ylikulutuk- seen nojaavien alojen hallittua alasajoa, mikä on varsin vierasta hyvinvointivaltion totunnaiselle kasvustrategialle.

Hyvinvointitalous, ekohyvinvointivaltio ja donitsitalous sisältävät osin yllä mainittuja piirteitä mutta operoivat yleisemmällä tasolla. Aloitteet muistuttavat, että hyvinvointivaltion kasvustrategia näkee taloudesta vain tietyn osan – ja tämä rajoittuneisuus on johtanut ongelmiin ihmisten hyvinvoinnissa ja ekosysteemien tasapainossa. Yhdeltä kantiltaan hyvinvointitlous korostaa, että hyvinvointia lisäävät julkiset menot eivät ole vain kuluerä vaan talouden ja yhteiskunnan rakenteita kehittävä investointi. Hyvinvointia tuottavien palveluiden ja alojen pitäisi olla talouspolitiikassa ensisijaisia. Ekohyvinvointivaltion ja donitsitalouden aloitteet taas korostavat, että hyvinvointia on myös Suomessa tuotettu aivan liian suurella ekologisella kustannuksella.

Aloitteet haastavat kestävyysvajeajatteluun nojaavaa kilpailuvaltiomallia monin tavoin, mutta eivät anna yksittäisen hyvinvointivaltion tasolla välittömiä politiikkasuosituksia. Kysymys on pikemminkin poliittisen agen- dan muokkauksesta, poliittisen mielikuvituksen vapauttamisesta ja euroalueen yhteisten taloussääntöjen uudistamisesta reilun ja kestävän talouden mahdollistamiseksi.
Kaikki aloitteet, jopa Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, olettavat joko implisiittisesti tai eksplisiittisesti, että rahan ja rahoituksen riittävyys ei sinänsä rajoita siirtymää reiluun ja kestävään talouteen. Ei ole varsinaisesti rahoituksen puutteesta kiinni, voimmeko ylläpitää kattavia terveydenhoitopalveluita, sähköistää teollisuutta ja luopua ylikulutuksesta. Todellista niukkuutta aiheuttavat sellaiset asiat kuin kestävästi käytettävissä olevat luonnonvarat, teknologia, työvoima ja osaaminen.

Tarkemmin katsottaessa aloitteet suhtautuvat julkisen kulutuksen rahoitusmahdollisuuksiin vaihtelevin tavoin. Aloitteista Euroopan vihreän kehityksen ohjelma hyväksyy nykyisenkaltaisen talousmallin oletukset selkeimmin sellaisenaan: yksityisen sektorin menestys ja kasvu ovat edellytyksiä julkisten palveluiden rahoittamiseksi. Missiotalous näkee julkisen sektorin edellytykset lähtökohtaisesti laajempina ja haluaa yksityisen sektorin mukaan missioiden tavoitteluun – ei rahojensa ja valtion kulutuskyvyn ylläpitämisen takia vaan osaamisensa ja paikoitellen tehokkaasti toimivien organisointikäytäntöjen takia.
GNDE ja ekologinen jälleenrakennus haastavat nykyisenkaltaisen talousmallin oletuksia julkisen sektorin rahoitusmahdollisuuksista perustavammin. Perusoletuksena on, että valtio tai EU pystyy aina omassa valuutassaan rahoittamaan tarvitsemansa palvelut ja hyödykkeet. GNDE ja ekologinen jälleenrakennus painottavatkin erityisesti rahoituksen osalta euroalueen laajuisia ratkaisuja ja tältä osin muun muassa EU:n talouspolitiikan sääntöjen uudelleentarkastelua.

[Ninni_Saarinen]

Kopioin tuohon ylle osittain itselleni muistiin pätkiä tuosta Sitran raportista

[aarovirta]

”Perusoletuksena on, että valtio tai EU pystyy aina omassa valuutassaan rahoittamaan tarvitsemansa palvelut ja hyödykkeet.”

Mua arveluttaa kahdesta syystä se, että varsin monet edelläkuvatut talousmallit nojaa tähän oletukseen.

1. Onko tämä oletus taloustieteellisesti totta?

2. Onko tämä skenaario käytännössä toteutettavissa esim. euroalueella?

Enemmän olen mietteissäni kysymyksestä nro 2.

Mitä ajattelette:
Voimmeko luottaa keskuspankin takaamaan taloudelliseen riippumattomuuteen?
Miten EKP:n strategia muutettaisiin tätä riippumattomuutta tukevaksi?