Muistin varassa

Muistin varassa

Oikeuspsykologian asiantuntija Julia Korkman kertoi radiossa kirjastaan “Muistin varassa – Oikeusprosessi ja totuus”.

Hän sai minut epäilemään muistiani ja havaintokykyäni. Toisten muistiin ja havaintoihin en ole ennenkään luottanut. Usein olisi kannattanut. Mitä vahvemmin olen tuntenut olevani mukavuusalueellani, sitä jyrkemmin olen inttänyt niitä vastaan, jotka ovat olleet oikeassa.


Yhdessä kirjan esimerkeistä silminnäkijä kertoo poliisin ampuneen käsiraudoissa avuttomana maanneen miehen. Valvontakameran videolla poliisi ampuu miehen, joka on hyökkäämässä vasara aseenaan poliisin partiotoverin kimppuun.

Valehteliko silminnäkijä. Ei välttämättä. Hän havahtui katselemaan ympärilleen kuultuaan laukauksen ja näki poliisin ase kädessä ja miehen makaamassa kadulla. Silminnäkijän intuitio täydensi tarinan. Ihmistä kun ahdistaa, jos hän ei keksi ehjää selitystä tapahtumille.

Korkman kertoi myös, kuinka helposti silminnäkijän intuitiota voi harhauttaa, tahallaan tai vahingossa. Esimerkiksi poliisin oma intuitiivinen kuvitelma tapahtumien kulusta saattaa näkyä hänen eleistään ja silminnäkijä tuntea tarvetta ‘auttaa’ poliisia.

Vielä Korkman kertoi, kuinka helppo ihmisen muistiin on istuttaa valemuistoja. Uskoin senkin.

Korkman vakuutti minut muistini hataruudesta niin perusteellisesti, etten rohkene edes yrittää toistaa, mitä hän sanoi. Lukekaa kirja, jos hänen ajatuksensa kiinnostavat.

Voisin virkistää muistiani kuuntelemalla haastattelun uudelleen (Voiko muistiin luottaa? | Ruben Stiller | Yle Areena – podcastit), mutta omat ajatukseni tuntuvat tärkeämmiltä. Eihän kukaan somessa toistele asiantuntijoiden perusteltuja näkemyksiä vaan julistaa omia kuvitelmiaan totuutena.

Arjen touhuissa teen enimmät päätökseni intuitiivisesti, fiilispohjalta, sen kummempia pohtimatta. Jos yrittäisin jostain aksiomista lähtien järkeilemällä todistaa oikeaksi jokaisen arjen päätökseni, tulisi ilta ennen kuin ehtisin aamiaisen lopettaa.

Eläkkeellä noin joskus käykin. En pidä rutiineista, joten hairahdun keksimään ‘jännittävämpiä’ tapoja selvitä arjen askareista. Saattaa päivä kulua maailman ilmiöiden taustojen selvittämiseen. Tähtitieteessäkin tapahtuu, python3.11 on tyrkyllä koekäyttöön ja


Intuitio on hyödyllinen, välttämätön arjesta selviämiseen, muttei täydellinen. Yllämainittu silminnäkijä oli nähnyt paljon uutisia poliisiväkivallasta ja ehkä lisäksi aiemman elämänkokemuksensa takia tunsi empatiaa uhreja kohtaan. Toisenlaisella intuitiolla varustettu olisi ajatellut, “no hyvä, yksi vaarallinen hullu vähemmän” ja sen perusteella ‘nähnyt’ ammutun uhanneen poliisin henkeä.


Ihmisen, joka on elänyt aivan toisenlaisen elämän kuin minä, intuitiivinen viisaus on erilaista kuin minun intuitiivinen viisauteni, ‘terve järkeni’. Tämä tekee rakentavan vuorovaikutuksen vaikeaksi, koska intuitiivinen viisaus tuntuu itsestäänselvyydeltä, jota ei tarvitse, ei edes voi, selittää. (“En mä voi auttaa, jos toinen ei tajuu itsestäänselvyyksiä”)

Silloinkin, kun luulen esittäväni hyvin perusteltuja mielipiteitä, intuitioni on ohjaksissa. Intuitioni päättää minulta kyselemättä, mikä on totta ja sen jälkeen antaa ‘terveelle järjelleni’ tehtäväksi laatia tuolle ‘totuudelle’ uskottavan oloisen ‘rationaalisen’ perustelun. Ihminen ei ole rationaalinen vaan rationalisoiva olento.

Perustelut, jotka minun mielestäni ovat järkeviä, ovat typeriä sellaisten mielestä, joiden intuitio ja sen mukainen ‘terve järki’ on toisenlaista.
Poliittinen ‘keskustelu’ on hyvä esimerkki erilaisten intuitioiden yhteentörmäyksistä. Jokaisessa ideologisessa kuplassa maailman tapahtumia tihrutaan pienestä, omille eduille sopivasta, oksanreiästä.

Ihmisellä on luja luottamus

  • siihen mihin uskoo
  • mitä toivoo
  • sen jalouteen, millä leipänsä ansaitsee

Intuitio perustuu menneisiin kokemuksiimme, mutta "tulevaisuus ei ole samanlaista kuin “vanhaan hyvään aikaan” (“future ain’t what it used to be”).

Esimerkiksi Ilmastonmuutos ja lajistokato ovat ristiriidassa perinteisen intuitiivisen viisauden kanssa. Ajatus lyö tyhjää ja toiminta lamaantuu, kun yrittää menneen maailman ‘terveellä järjellä’ ymmärtää uusia tosiasioita.

Kun itse joutuu uuteen ympäristöön tai maailma ympärillä muuttuu, on syytä pysähtyä arvioimaan intuitiivisen viisautensa pätevyyttä. Tätäkään en itse keksinyt: Thinking, Fast and Slow - Wikipedia


“Vihaisena tekee typeriä päätöksiä”, sanoi Julia Korkman. (Väärin kai tämänkin muistan.)

Vihaisena annamme ohjat kivikautisille liskoaivoille. Kun yön pimeydestä kuuluu pedon karjaisu, ei auta jäädä pohdiskelemaan syvällisiä vaan pitää nopeasti päättää, tapanko sen vai pakenenko puuhun. Adrenaliini lisää itseluottamusta, koska sapelihammastiikerin uhatessa on turha pohdiskella selviämisen mahdollisuuksia.

Some todistaa liskoaivojen olevan totta: Mitä räyhäkämpi mielipide, sitä hanakammin vastaan ja sitä räyhäkämpi ja yksisilmäisempi on vastaukseni.

Minun pitäisi muistaa ne lukemattomat kerrat, kun olen ymmärtänyt viestin väärin ja kuvitellut tietäväni lähettäjän perimmäisen motiivin.
Ärhentelyn sijaan voisin pyytää selittämään tarkemmin. Ellen ymmärrä kaverin ajattelua ja fiiliksiä, en ikinä onnistu selittämään hänelle omia näkemyksiäni.


Haastattelu oli niin inspiroiva, että tiivistelmäni Julia Korkmanin hienoista ajatuksista lähti lapasesta. Kuunnelkaa haastattelu, lukekaa kirja.

4 Likes

Todella upea postaus. Mun oma ajattelutapa vastaa tätä postausta:

Yritän varmentaa muistikuviani.

Jos en ole varma, muistanko oikein, sanon sen ääneen.

Omat aivot toimii about niin, että tästä puhuttiin siellä tai siellä tai tämä tai tämä ihminen. Yritän täydentää sitä pitämällä paljon muistiinpanoja.