Miksi haittaverotus ei kohdistu kohteisiinsa?

Jos maanviljelijän toiminta aiheuttaa haittaa ympäristölle, on järkevää estää haitallinen toiminta rajoittamalla viljelijää rangaistuksin sen sijaan että laaditaan maanviljelijän tuotteille haittavero, jotta viljelijän toiminnalta putoaisi pohja.

Sama koskee mitä tahansa yrittämistä. Jos yrittäjä joutuu käyttämään yrityksensä pyörittämiseen luonnonvaroja yli sen, mikä on tasaisesti ja oikeudenmukaisesti jaettuna kestävää, miksi ei estetä yrittäjän toimintaa vaan sen sijaan verotetaan haitallisia tuotteita?

Tuotteisiin kohdistuva haittavero ainoastaan kannustaa ihmisiä hankkimaan lisää rahaa, jotta haittaverojen rankaiseva vaikutus olisi mahdollisimman pieni. Lisäksi haittaverot koetaan epäoikeudenmukaisiksi, koska ne ovat mielivaltaisia. Työläistä rangaistaan töissä käymisestä jättimäisellä polttoaineverolla, mutta sen sijaan työläiselle työtä tarjoavaa yrittäjää tuetaan julkisin varoin, vaikka hänen yrittämisensä on ympäristölle haitallista (haitatonta yrittämistä ei ole).

Ennustan, että Norjassa tullaan poraamaan öljy myös luontoarvoiltaan arvokkailta alueilta, vaikka toistaiseksi niitä on onnistuttu varjelemaan. Paine kasvaa koko ajan. Mitä hyödymme siitä, että öljyn käytöstä rangaistaan haittaveroin, koska ympäristöhaitat toteutuvat siitä huolimatta?

Miksi emme kiellä yrittämistä ja muuta haitallista toimintaa vaan sen sijaan siirrämme vastuun yksilöille, joilla on mahdollisuus kiertää vastuunsa sekä rahalla että demokraattisella järjestelmällä?

Haittaverotuksessa on anekaupan kaiku. Tehdään pahaa, mutta maksetaan siitä marginaalisesti enemmän, minkä jälkeen toiminta voi jatkua. Haitat eivät katoa mihinkään.

Kuvitellaan että on kaksi maanviljelijää A ja B, molemmilla on kiinteä lupa tuottaa saasteita yksi tonni.

A saa tuotettua tonnilla päästöjä 200kg vehnää. Tämän jälkeen hänen täytyy lopettaa koska päästörajat muuten ylittyisivät.

B saa tuotettua tonnilla päästöjä 2000kg vehnää, sillä hän on etevämpi ja lisäksi hänen viljely sijaitsee alueella jossa vehnä vain kasvaa paremmin. Tämän jälkeen hänen täytyy lopettaa koska päästörajat muuten ylittyisivät.

Sen sijaan että A ja B tuottavat yhdessä 2200kg vehnää kahdella tonnilla päästöjä, kannattaisi B:lle antaa myös A:n päästöoikeudet jolloin hän tuottaisi 4000kg vehnää samalla päästömäärällä. Tästä syystä kiinteä raja per tuottaja ei ole lopputuloksen kannalta optimaalista. Eri toimijoille päästöoikeudella voi olla erilainen arvo, B:lle (ja kokonaisuudelle) oikeus tuottaa päästöjä on paljon arvokkaampaa kuin A:lle. Käytännössä haittaveroilla ja päästökaupoilla pyritään tähän, eli hyödyntämään markkinamekanismia.

Toki voit argumentoida että hallinto voi antaa paremmille viljelyalueille erilaisia päästöresursseja ja ongelma korjaantuisi tällä tavalla, eli antaa B:lle enemmän päästöoikeuksia. Tässä ei siis hyödynnetä markkinamekanismia, vaan keskussuunnitelijaa. Tätä kannattaa enää hyvin harva Neuvostoliiton näyttämän esimerkin vuoksi.

Resurssin käyttö vähenee kun hinta nousee: Kysynnän hintajousto – Wikipedia

Haittaverojen tarkoitus ei ole “pudottaa viljelijän toiminnalta pohjaa”, vaan hinnoitella tuotteeseen mukaan siitä koituva vahinko. Eli jos viljelijä paskoo ilmastoa tai vesistöä, niin lopputuotteen hintaan pitäisi ideaalitilanteessa lisätä se rahasumma, jota ilmaston tai vesistön putsaamiseen kuluu.