Julkinen luovuttaminen on lähellä

Minusta on tuntunut ties kuinka kauan, että ympäristönsuojelu on enemmän keskiluokalle tarjottua hengenravintoa identiteetin pyörittelyyn kuin todellista pyrkimystä kestävään kehitykseen. Yksi selitys suojelun näennäisyydelle on media, joka elää mainoksista.

Media ei voi uutisoida ympäristönsuojelusta faktuaalisesti ja kestävään kehitykseen kannustaen, vaan sen on pidettävä huoli, että ympäristötuho jatkuu, koska se elää siitä. Niukasti kuluttava ja elävä kansa ei ole median etu. Se voi ujuttaa ympäristöhuolta vaalivan jutun sinne ja toisen tänne, mutta samalla se varmistaa uutisoinnin kokonaissävyllä, että kansaa kasvatetaan markkinatalous-, kilpailu- ja kulutususkoon.

Vähitellen mediassa ovatkin alkaneet lisääntyä jutut, joissa ilmastonmuutoksenvastainen taistelu esitetään sopeutumisena sen sijaan että yritettäisiin väittää, että muutos pystytään estämään.

Tuskin kuluu kymmentäkään vuotta, kun uutisointi koskee lähes yksinomaan sopeutumista. Tälle on myös vahva sosiaalinen tilaus. Niukkaa ja todellisiin tarpeisiin perustuvaa elämää eivät tahdo sen enempää kokoomuksen rahan ahneet, vihreiden pikkukivaan globaaliin elämään tottuneet koulutetut naiset kuin vasemmistoliittokaan, jonka tasa-arvoa ja ihmisten inhimillistä kohtelua ajavat tavoitteet perustuvat jaettavan rahan määrään.

Ennen pitkää Suomenkin media huutaa persujen äänellä eli valistaa kansaa, ettei pienen Suomen teoilla ole merkitystä kokonaisuudessa. Julkinen luovuttaminen on lähellä. Tulevien sukupolvien etu ei tule menemään nykyisten sukupolvien oman edun tavoittelun edelle. Tämä käytösmalli lienee syvällä perimässämme. Olemme laji, joka on neuvokas ongelmien edessä, mutta joka kykenee hallitsemaan ongelmia ennakoiden hyvin heikosti.


Intian talous modernisoituu ja teollistuu. Uusien rakennusten ja infrastruktuurin rakentaminen kasvattaa valtavasti energiantarvetta.

Dhanbadilainen energia-asioihin perehtynyt professori Ram Bhattacharjee arvioi, että Intia voi vähentää hiilen käyttöä vasta vuoden 2050 jälkeen.

Maan kasvavan talouden takia meidän täytyy lähes tuplata nykyinen vuosittainen hiilentuotantomme 700 miljoonasta tonnista noin 1300–1400 miljoonaan tonniin vuosiin 2030–2035 mennessä, sanoo Bhattacharjee.

Hän työskentelee kaivostekniikan professorina IIT Dhanbad -yliopistossa, joka tunnettiin aiemmin Intian kaivoskouluna.

Bhattacharjee kuuluu asiantuntijaryhmään, joka selvittää Intian hallitukselle hiilen käyttöön liittyviä skenaarioita tuleville vuosikymmenille.

Et ole väärässä. Mutta Intian tai Kiinan päästöille emme voi juuri mitään.

Emme voi, mutta juuri tämän havainnon pitäisi kyseenalaistaa koko markkinatalouden perusta.

Emme voi mitään edes sille, että eurooppalainen sikarikas Norja myy tuhoa ja rahoittaa sillä viherpesuaan.

Emme voi mitään sille, että kun kansan olot kurjistuvat, niin demokraattisissa järjestelmissä ympäristönsuojelu painuu äänestyskriteerinä kauas taka-alalle.

Tätä media ei tuo esiin, koska sille on tärkeää pitää yllä mielikuvaa, että käymme taistelua ympäristön puolesta. Media tietää hyvin itsekin taistelun näennäisyyden, mutta siitä sopivasti uutisoimalla se pystyy vaalimaan tuhoavia rakenteita, joista se elää.

Vihreät taas ovat tukevasti mukana median kelkassa. Sitäkään ei sanota ääneen. Ei sanota, että tosiasiassa koulutettu liberaali kaupunkilaisnainen ei tahdo takaisin 1950-luvun köyhyyteen, vaan hänelle ympäristönsuojelu on ennen kaikkea kaunis idea, jota hän ei kuitenkaan ole valmis lunastamaan teoilla.

Näinhän se on, ja alkaa olemaan aikalailla selvää että ei sitä “pystytä estämään”, homma on nyt damage controllia ja sopeutumista kun vaadittavan kokoisia muutoksia ei viime vuosikymmeninä ole tehty, ja uskon että useimmat asiaan perehtyneet ovat samaa mieltä asiasta. Homma alkaa olemaan peliteoriaa, missä toivon sanomalla yritetään pitää “kaikki mukana”, ettei kukaan heittäydy täydelliseksi vapaamatkustajaksi. Tietynlaista kaksoisajattelua siis. Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 astetta on melko varmasti jo tavoite joka on muuttunut mahdottomaksi ilman rajuja ilmastonmuutostoimia (massiivisia tulivuorenpurkauksia tai vastaavan kokoluokan toimia). Nyt taistelun tavoitteet siis keskittyvät että saadaanko lämpeneminen pysäytettyä tyyliin kahteen, kolmeen vai neljään asteeseen.

Luvassa varmaan paljon epävakautta, talouden suhteen ja muutenkin. Tässä on aika vaikea yrittää taiteilla sen suhteen että yrittää käyttää panoksia ajamaan muutoksia että pahimmilta skenaarioilta vältytään, ja toisaalta että yrittää henkilökohtaisesti varautua epävarmempaan ja epävakaampaan tulevaisuuteen.

Välissä toki miettiin että olenko vain pahemman luokan doomeri, ja olen arvoinut isosti väärin sen mistä hyvinvointi ja yhteiskunnan vakaus ja vauraus on lopulta peräisin. Mutta tämän hetken näkemykseni on että Acemoglun käytävä kapenee. Yksi rasitustesti omille näkemyksilleni on seuraava vuosi, miten hyvin ja nopeasti markkinatalous pystyy sopeutumaan fossiilisten merkittävään vähentämiseen Venäjän sodan seurauksena (tosin kokoluokasta en vielä osaa sanoa, kaasu/öljyputkethan ovat vielä ainakin auki Eurooppaan, ja toisaalta voimme paljolti korvata vähentyvät Venäjän fossiiliset hieman kalliimmalla muualta tulevilla fossiilisilla), ja toisaalta ruuantuotannonkin kriisiytyessä yhä enemmän sodan seurauksena. En usko että nämä vaikutukset ovat vielä läheskään realisoituneet koko voimalla ostovoimaamme (ja inflaatio vuodentakaiseen on jo 8%), joten mielenkiinnolla odotan miten suuri vaikutus niillä tulee olemaan.

2 Likes

Ekokriisi-aihetta sivuten tänään Ylen Politiikkaradiossa oli tosi mielenkiintoinen keskustelu: Ohjaako ilmastopolitiikkaa tiede vai lobbarit? | Audio Areena

” Pitääkö ilmastopolitiikan perustua tieteeseen?

Keskustelemassa ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen ja tutkija Anna Kukkonen.”

Tarpeeksi ei tehdä, vaikka tiedetäänkin ettei tehdä tarpeeksi ja tiedetään myös miten tiede näkee nykyisen tilanteen. Mutta miten asia kampitetaan, hyvin pian, paremmalle raiteelle?

Siinä sivussa edelleen nähdään suomalaisessakin ympäristökeskustelussa provikaatioita, joiden mukaan koko asia on paisuttelua ja höpötystä. Suomessa, jossa koulutustaso on maailman korkeimpia ja koulujärjestelmä arvostetuimpia.

Miten torjutaan defensiivinen heuristiikka (ei tehdä tarpeeksi kun sit noi tai nää ei varmaan enää kannata meitä), joka vaivaa sekä politiikassa että taloudessa?

1 Like

Rehellisyydellä. Toisin sanoen sanotaan ääneen, että nyt loppuu pikkukiva matkusteluineen ja huvituksineen ja mökkeilyineen ja rakennetaan järjestelmä, joka perustuu tieteeseen.

Tähän tulee vastaväitteitä, mutta vihreät lienee tosiasioilla mitaten Suomen tiedekielteisin puolue. Persut ja kokoomus eivät edes yritä väittää, että niille ympäristö tulisi ennen taloutta, mutta sen sijaan vihreillä on lukuisia tavoitteita, jotka vaativat talouskasvua ja ympäristötuhoa. Silti he valehtelevat olevansa huolissaan ympäristöstä.

Kun esittää tavoitteita, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa muiden tavoitteiden kanssa, kysymys on todellakin ihan avoimesta valehtelusta. Kun kaikkea ei voi saada, on pakko tehdä valintoja. Valintoja tehdessä joutuu luopumaan.

Politiikkaradioon tulee maanantaina Ohisalo. Valitettavasti arvaan jo etukäteen, että hän esittää identiteettipoliittisia ratkaisuja kasvissyönteineen ja puhtaine energioineen, mutta sen sijaan hän jättää kyseenalaistamatta järjestelmän perustan, koska perusta tarvitaan liberaalin koulutetun kaupunkilaisnaisen elämäntavan tukemiseen.

Minusta on tuntunut ties kuinka kauan, että ympäristönsuojelu on enemmän keskiluokalle tarjottua hengenravintoa identiteetin pyörittelyyn kuin todellista pyrkimystä kestävään kehitykseen. Yksi selitys suojelun näennäisyydelle on media, joka elää mainoksista.

Tämä on varmasti totta, mutta ei sellainen mihin itse voisi vaikuttaa. Maailmaa ei pysty itse korjaamaan, mutta se ei tarkoita etteikö pyrkisi tekemään oman osuutensa, kohtuullisen osuuden, joka on vain itsensä määriteltävissä.

Omalla esimerkillä voi olla hyvinkin suuri vaikutus kun pienet teot yllättäen leviävät laajalti. Ja myös toisinpäin, jos viittaa kintaalla ympäristöasioille niin sekin saattaa levitä yllättävän laajalti.

Loppujen lopuksi tässä taitaa olla kyse filosofiasta. Elää kohtuullisesti että kehtaa kuollakin.

2 Likes

Minulla samanlaisia fiiliksiä Ukrainan sodasta. Ei tunnu oikein mitenkään mahdolliselta, että Venäjän paskavaltiota saadaan pysäytettyä. Euroopassa energian hinnat pistävät poliitikot vaihtoon, samoin Yhdysvalloissa. Asetoimitukset loppuvat, Ukraina vaipuu epätoivoon, Venäjä valtaa Donetskin, Odessan, ja varmaan jotain muitakin alueita. Ukraina pakotetaan Minsk III -tyyliseen välirauhaan. Turkki ja Kiina käyttävät lännen sekasortoa hyväkseen kurmottaakseen omia vähemmistöjään ja lisätäkseen valtaansa. Muu maailma ei välitä muuten kuin syyttämällä länttä Venäjän aloittamasta sekasorrosta ja ruokakatastrofista, ja lähtevät tietysti kohti Eurooppaa laittomia reittejä.

Ei yksilö voi vaikuttaa kun maailma menee päin helvettiä. Mutta vituttaa se silti.

Eikös tämä ole juuri sitä viherpiipertäjien optimismia?

Impivaararatkaisun täytyy olla raaka kuten Pentti Linkola esitti eikä inhimillisyyteen ole varaa.

Oman pikku laskelmani mukaan köyhimpien vaurastuminen lisää CO₂ päästöjä enemmän kuin rikkaimman 1.2 miljardin köyhtyminen tasoa alemmas vähentää. Globaali alaluokka ja alempi keskiluokka pitäisi pakottaa väkivalloin luopumaan paremman elintason tavoittelusta. Vaatiiko ympäristöongelmien ratkaiseminen varallisuuden tasaisempaa jakoa? - #3 käyttäjältä Urban

Nämä laskelmat kallistavat oman mielipiteeni siihen suuntaan, että vain rankat investoinnit teknologiaan ovat realistisia ratkaisuja. Länsimaiden pitäisi kasvattaa ja käyttää vaurauttaan paremmin eikä luopua siitä.

Laskelmasi perustuu siihen että köyhien päästöt nousevat keskiluokan päästöjen tasolle. Tässä skenaariossa oletetaan että muiden tuloluokkien päästöt per capita pysyvät vakiona, mikä on ilmiselvästi väärä oletus. Laskelma ei todista mitään, eikä sen vuoksi kannata toivoaan heittää.

Ihan hyvä huomio. Toisaalta, ihmislähtökohtaisuus on ainoa mikä meillä on varmaa. Jos luovumme ihmisyydestä ja tasa-arvosta ei millään säästetyllä rahamäärällä ole enää merkistystä. Jokainen meistä joutuu vuorotellen vähemmistön asemaan ja muilutetuksi.

Ihan samalla tavalla kun ei voi lähteä siitä että suomi kuuluisi vain suomalaisille. Pelko joka sen ajatuksen takana on vaatii uutta huomiota, syyttäen milloin mustalaisia, ruotsalaisia, ruotsinkielisiä, vääränvärisiä, epäilyttäviä, aksentilla puhuvia, tai muutoin omasta mielestä epäilyttäviä.

Meillä on ihmisläheisyys ja naapuriin uskominen. Kaikesta muusta voidaan tinkiä.

PS: Liittyen aiheeseen, mun suosikki novelli. An Egg.

Keskiluokka ei tässä tarkastelussa tarkoita länsimaista keskiluokkaa vaan käytetään maailmanpakin tuloluokkajaottelua. Rikkaita on tuosssa laskemalssa 1.2 miljardia. Globaali ylempi keskiluokka tarkoittaa Turkin, Venäjän, Iranin, Brasilian, Kiinan, Algerian, jne. keskimääräistä elintasoa.

Käsi ylös jos joku on valmis laskemaan elintasoaan tämän alle.

Laskelma ei todista mitään, eikä sen vuoksi kannata toivoaan heittää.

Kvantifoitujen laskelmien hyvä puoli on siinä, että niiden rajat, puutteet ja virheet on helpompi huomata. Laskelmat voivat olla väärässä, ja lähes täysin varmasti onkin, mutta sen on hyvä lähtökohta jota voi korjata.

Laskelmat tehdään yleensä niin, että otetaan muutama numero ja kiinnitetään kaikki muu vakioksi. Tästä selviää miten paljon muiden muuttujien (kuten esittämäsi päästöt per kapita täytyy muuttua). Ne voidaan lisätä siihen myöhemmin.

Vähä vähältä kuva muuttuu paremmaksi. Olen sitä mieltä että tämä on huomattavasti parempi tapa argumentoida kuin se, että jokainen vuorollaan sanoo vahvan mielipiteensä ilman kunnon numeroita.

Tässä skenaariossa oletetaan että muiden tuloluokkien päästöt per capita pysyvät vakiona, mikä on ilmiselvästi väärä oletus.

Jos asia on sinulle ilmiselvä, voit varmaan esittää perustellun arvion kuinka paljon laskelmat muuttuvat.

Onko päästöintensiteetin vähennys globaalissa keskiluokassa seuraavien vuosikymmenien aikana niin merkittävä, että se vaikuttaa ratkaisevasti laskelmiin? Kuinka suuri sen täytyy olla? Tähän asti lähinnä rikkaat maat ovat irrottaneet elintason kasvun ja päästöt merkittävässä määrin.

edit: luvuista nähdään, että ylemmän keskiluokan päästö-intensiteetin pitää tippua 30% (n. 2% vuodessa joka vuosii 20 seuraavaa vuotta) jotta CO2 päästöt pysyvät nykytasolla, oletuksella että kaiikki siirtyvät tähän ylempään keskiluokkaan. 41.6 BtCO2 → 28.662 BtCO2. Rikkaissa maissa tuollainen muutos kesti noin 20 vuotta. Päästöjen pitäminen nykytasolla ei lienee hyväksyttävä skenaario vihreiden politiikassa :frowning:

(seuraava muuttuja joka sotkee kuvat on väkiluvun kasvu :frowning: )

Summa summaarum, nopeasti laskien: globaalissa perspektiivissä rikkaiden maiden pitäisi köyhtyä, köyhien riastua ja päästöintensiteetin pitäisi tippua 2% joka vuosi jotta köyyhyys loppuu ja kasvihuonepäästöt pysyvät nykyisellään vuoteen 2042. Jos haluamme globaalit päästöt nollaan

Ei muuta kokonaiskuvaa. Oletus on virheellinen. On mahdollista että päästöintensiteetti ei pienene kovin paljon, mutta todennäköisempää on että se pienenee huomattavasti. Sitä voi päätellä vaikka katsomalla millaiset ovat energian yksikköpäästöt tällä hetkellä ja mitä niiden oletetaan olevan 10v kuluttua. Maankäytönkin päästöihinkin on alettu kiinnittää enemmän huomiota, eikä tämä voi olla näkymättä tulevaisuudessa.

Ymmärräthän keskustlun kontekstin ja luit @Elonpolku: n kirjoituksen jonka oletin olevan keskustelun johtolanka.

Kaikki Net Zero skenaariot perustuvat oletukseen jossa ilmakehän CO2 rajoitetaan jonnekkin reilusti nykyistä korkeammalle tasolle, toteutumienen edellyttää rajuja investointeja teknologiaan ja täytyy silti sopeutua ilmaston lämpenemiseen .Tämä on se asia mitä @Elonpolku kritisoi vihreiden politiikassa.

Minä esitin argumentteja miksi nämä romanttiset köytymiskenaariot eivät ole hyviä eivätkä realistisia. Ei ole mahdollista ratkaista ongelmaa rikkaiden köyhtymisellä kuten @Elonpolku näyttää olettavan.