Huonolaatuiset tuotteet pitäisi rinnastaa ympäristörikoksiin

Jos viljelijä kylvää holtittomasti lannotteita peltoon, siitä älähdetään. Älähtämisen taustalla on ymmärrys, että samaan lopputulokseen päästään vähemmälläkin ympäristön tuhoamisella.

Mutta kun tuotteen valmistaja tekee tuotteesta tietoisesti heikkolaatuisen voiton tavoittelu mielessään eli kun valmistaja tahallisesti tuhoaa ympäristöä ja ylikäyttää luonnonvaroja, siitä ei älähdetä. Siitä ei älähdetä, vaikka tuotteen valmistamiseen usein liittyy vakavia ihmisoikeusongelmia.

Ei älähdetä, koska järjestelmämme sortuu, jos ihmiset lopettavat kuluttamisen. Jos tarjolla on vain paljon maksavia laadukkaita tuotteita, jotka kestävät kauan, joita voi ja kannattaa korjata ja jotka kalleudellaan leikkaavat ihmisten yleistä kulutustasoa, työpaikkojen kato on massiivinen.

Tällaisissa asioissa EU saa itsensä näyttämään naurettavalta. Kaikesta ympäristöpaasauksesta ja -huolesta huolimatta sitä ei kiinnosta tuon taivaallista lopettaa ympäristöä tuhoavia perusrakenteita.

Ei tästä kuitenkaan voi yksinomaan vallankäyttäjiä syyttää. Keskiluokalla on sama asenne, joten tuhoavalle kulttuurille on vahva tuki.

Monet tiedostavat närkästyivät, kun joku uskalsi vastustaa Greta Thunbergin näytelmää, mutta auta armias, jos keskiluokalta yrittää kieltää kulttuuritapahtumat, matkailun, pikkukivan ostelun, palkankorotukset tai sosiaali- ja terveyspalvelut. Sitä ei niellä. On synti vastustaa ympäristösaarnaajia, mutta on synti myös vaatia muuttamaan käytäntöä ympäristöystävällisemmäksi.

Kun esimerkiksi vihreiden esiintuloja katsoo, niissä usein vaaditaan parannuksia, joita nykyjärjestelmässä ei voi toteuttaa kuin heikennyksiä tekemällä, lisää velkaa ottamalla tai ympäristöä tuhoavalla talouskasvulla. Jos sairaanhoitajien palkkoja nostetaan, raha on otettava joko muista palveluista, se on otettava velaksi tai sitten se on tehtävä ympäristöä tuhoamalla.

Jos asiasta uskaltaa huomauttaa, vastaus kuuluu, että talouskasvun tulee olla kestävää, mutta kukaan ei pysty kertomaan, miten kestävä talouskasvu globaalisti toteutetaan. Kun Vihreä lanka oli vielä elossa, siinä silloin tällöin oli pitkiä kirjoituksia kestävän kehityksen mahdottomuudesta nykyjärjestelmässä. Valitettavasti lehti lakkautettiin, joten enää ei ole sitä pientäkään kriittistä ääntä, joka vihreillä ennen oli.

Kulutuskulttuuri on aivan liian vaarallinen aihe otettavaksi aidosti mukaan keskusteluun. Se on tabu, koska kulutuksen loppuminen horjuttaa järjestelmän perustaa ja heikentää ihmisten hyvinvointia, vaatii luopumaan monista nautinnoista.

Liberaalin kaupunkilaisen ympäristönsuojelu on suojelemista ostamalla, suojelemista tiettyjä arvoja kannattamalla, suojelemista symbolisia mutta merkityksettömiä tekoja tekemällä, suojelemista globaali kokonaisuus ja todellisuus unohtaen oman pienen navan ympärillä pyörien ja suojelemista pyörittämällä visioita excelillä.

Huonolaatuiset tuotteet pitäisi tulkita ympäristörikoksiksi. EU:n alueelle ei pitäisi voida tuoda eikä siellä pitäisi voida valmistaa tuotteita, joiden elinikä ei ole erittäin pitkä ja joiden korjaaminen ei kannata.

Nykytekniikalla pystyttäisiin rakentamaan aivan äärimmäisen kestäviä tuotteita, joista kaiken lisäksi voitaisiin tehdä helposti korjattavia. Sikäli tekniikka auttaa ympäristönsuojelussa. Se ei kuitenkaan auta, jos tekniikan suomia mahdollisuuksia ei hyödynnetä poliittisesti.

Entisessä maailmassa ei vaatteilla koreiltu. Oli arkivaatteet ja oli pyhävaatteet. Valinnanvaraa ei liiemmin ollut. Nykymaailmassa yliopisto-opiskelija ostaa opiskeluaikanaan enemmän vaatteita kuin entisessä maailmassa ihminen osti koko elinikänään.

Entisessä maailmassa ei matkailtu, hyvä jos lähikaupungissa käytiin. Nykymaailmassa yliopisto-opiskelija matkustaa opiskeluvuosinaan monta kertaa enemmän kuin entisen maailman ihminen matkusti koko elinaikanaan.

Eikä siitä entisestä maailmasta ole pitkä aika. Silloinkin elettiin ja selvittiin mikä selvittiin, mutta siihen ei tahdota palata, koska tiedostavillekin nautinto on paljon tärkeämpi arvo kuin ympäristönsuojelu.

Siksi ympäristöhuoli on pelkkää teatteria. Jos Euroopan talous kyykkää, emme suinkaan iloitse ympäristökuormituksen laskusta, vaan olemme kovasti huolissamme, kuinka kulutus saataisiin takaisin nousuun ja kadonneet kulutukseen perustuvat työpaikat takaisin.

Olen vähän eri mieltä siitä että EU ei tee mitään, sillä mielestäni EU on suurvalloista se joka tekee edes jotain. Tästä on myös termi eli “Bryssel-effekti”:

Energiatehokkuudesta, korjattavuudesta ja käyttöiästä tosiaan on EU:lla säädöksiä ja niitä kiristellään ja parannetaan hitaasti, mutta asia kuitenkin edistyy:

Olen kuitenkin samaa mieltä, että enemmän ja nopeammin pitäisi tehdä. Jotain ajatuksiani aiheen tiimoilta voi lukea blogistani:

Kiteytetysti toivoisin tosiaan enemmän valtio/eu-tason sääntelyä joka pakottaisi järkeviä minimeitä tosiaan tuotteiden kestävyydelle ja ylipäätään laadulle. Nykyisenkaltaiset markkinat eivät useimmissa tapauksessa toimi lopputuloksen kannalta optimaalisesti, sillä kuluttajilla ei ole käytössään ostotilanteessa informaatiota esim. ostettavan tuotteen todennäköisestä kestävyydestä/elinkaaresta/korjattavuudesta jne, eikä täten voida olettaa että asiaa voidaan jättää kuluttajien harteille.

Toimisiko tämä käytännössä? Millä kriteereillä määritellään onko tuote liian huonolaatuinen? Ketä rankaistaan rikoksesta, yritystä kokonaisuutena? Voisiko ehkä jonkinlainen markkinamekanismi kuitenkin toimia keskusjohtoista “laatukomissiota” paremmin, että valmistajan/myyjän pitäisi vastata tuotteen elinkaaren loppuosan kuluista? Tällöin tuotteissa kannattaisi ottaa huomioon myös sen elinkaaren pituus.

Ps. sivusta huomiona: Aloituksesi ovat hieman kärjistäviä (vai olisiko oikeampi sana saarnaavia?) mielestäni, eivätkä täten ole hirveän kutsuvia keskusteluun. En halua tarkoittaa pahalla, mutta ajattelin että ehkä ketjut saisivat enemmän suosiota jos niitä vähän tiivistäisi pääpointtiin, ja tyyli olisi vähän ns. pohdiskelevampi.

Olen samaa mieltä monesta asiasta, ja nyt oli kunnon räväkkä aloitus, minä tykkäsin. :slight_smile:

Onko se vaan niin että kukaan ei uskalla sanoa ihmisille ääneen millaisia muutoksia luontokadon pysäyttäminen oikein vaatisi. Tämä kulutusyhteiskunnan rakenne pitäisi saada käännettyä ihan toiseen asentoon.

Ei taida riittää se että XC Volvot Teslalla korvataan. (Tietysti sekin pitää uusia 3-4 vuoden välein.) Tai että Levin kelomökin ylläpitolämmitys on nyt maalämmöllä.

EU:n “right to repair” -säädösten eteneminen on eräitä unionin byrokratian positiivisimpia asioita, vaikkakin etenee tuskallisen hitaasti. Kertakäyttötuotteilla rahastus liittyy myös siihen globaaliin trendiin, että emme kohta omista mitään. Maksamme vain tuotteiden käyttöoikeudesta.