EU kestävien investointien luokittelu + ydinvoima

Nyt EU:ssa ollaan päättämässä taksonomiasta, jotka asettavat kriteerejä sille, mikä kaikki voidaan luokitella kestäväksi investoinniksi.

Luokittelu vaikuttanee merkittävästi siihen, millaiset hankkeet ja kuinka helposti saavat rahoitusta.

Mm. ydinvoiman kohtalosta taksonomiassa käydään nyt iso vääntö.

Myös YLE:n uutisointi aiheesta: Hallitus salasi, että se lobbaa ydinvoimaa ekoleiman saavien energiamuotojen joukkoon – vihreille päätös ei ollut tällä kertaa “dramaattinen”

Tunteeko joku tätä taksonomiakuviota tarkemmin?

2 Likes

Tuli vastaan tällainen sivu, en osaa sanoa luotettavuudesta:

Tämän mukaan sekä ydinvoima että kaasu tulisivat mukaan taksonomiaan mutta kaasu olisi mukana vain jos voimalan päästöt olisivat tarpeeksi pienet.

On tuo ihan luotettava sivusto ja näitä EU paperien vuotamisia julkisuuteen tapahtuu paljon.

Maakaasusta en osaa sanoa, varmaan ihan OK että joissain rajoissa on mukana siirtymäkauden energiamuotona, mutta pitkällä tähtäimellä ei se kovin kestävää ole. Ydinvoiman sisällyttäminen on mielestäni perusteltua, ulos jättäminen rajaisi yhden ilmastopäästöttömän energiamuodon turhaan ulos monien rahoittajien salkuista.

1 Like

Saksalaisten ydinvoimamielipiteeseen on vaikuttanut jonkin verran Die Volke, joka on kai Netflixissä. Pitäisi katsoa, mutta Netflixiin en tule rekisteröitymään.

1 Like

No mitä ne vaatimukset oli meidän metsäteollisuudelle, kun niitä piti niin voimallisesti Suomen vastustaa?

Jostain muistan lukeneeni ettei ne edes olleet kovin ihmeellisiä.

EU:n komission vuodettu ehdotus: Sekä ydinvoima että maakaasu mukana kestävän rahoituksen taksonomiassa tietyin ehdoin.

Kyseessä vasta ehdotus, mutta sen läpimenoa EU-jäsenmaissa ja -parlamentissa arvioitu todennäköiseksi.

Ydinvoima mukana mennessä 2045 luvitettujen projektien osalta. Vain sähkön ja vedyn tuotantoon, joten mahdolliset Suomen kaukolämpöön suunnatut SMR-hankkeet jäisivät ulkopuolelle? Miksiköhän näin?
FT:n mukaan myös ehto
“nuclear power should be considered a sustainable economic activity as long as EU countries that host power stations can safely dispose of toxic waste and meet a criteria to cause “no significant harm” to the environment. “ Tämä kuulostaa aika tulkinnanvaraiselta tässä vaiheessa.

Maakaasulla paljon rajoitteita, mutta niissäkin kai tulkinnanvaraa etenkin sen suhteen, että olisiko vastaavaa uusiutuvaa kapasiteettia saatavilla. Laitosten pitäisi aikaa myöten siirtyä käyttämään vähäpäästöisiä kaasuja, kuten vetyä. Miten tiukkoja nämä ehdot mielestänne?

Aika paljon tulkinnanvaraa muutenkin sisältyy näihin juttuihin, kun perustuvat vain ehdotuksen osien screenshotteihin.

Näyttäisi, että ydinlämpö kuitenkin mukana, täällä toi kokonainen luonnosvuoto: EU Taxonomy Draft - 31. Dec 2021.pdf - Google Drive

@villeseppala kyselitkö jossain, että kannattaisiko tästä blogata… mielestäni kannattaisi.

Joo Viitteen hallituksen slackissa pohdin. Mietin myös ajankohtaa, että kannattaisiko odottaa virallista esitystä, joka komissiolta jossain vaiheessa tulee (Käsittääkseni tässä vaiheessa oli joku asiantuntijoiden ja jäsenmaiden kommenttikierros, heille lähetetty tuo luonnos, joka vuosi). Siihen mennessä voi tulla vielä muutoksia esitykseen. Sitten ei toki pysty vaikuttamaan niihin muutoksiin, mutta ehkä se on muutenkin aika epätodennäköistä.

1 Like

Kannattaa mielestäni laittaa nyt. Vaikka yhden suomalaisen vihreän yhdistyksen kannsnotolla nyt ei mitäön valtaisaa vaikutusta ehkö neuvotteluihin ole, niin tässä vaiheessa voi saada näkyvyyttä kuitenkin.

Kirjoitus julkaistu!

1 Like

Hallituksen kannassa otetaan kantaa ydinvoiman kestäväksi luokittelun aikarajan siirtämisestä pidemmälle tai kokonaan poistamista, mutta maakaasuun ei oteta mitään kantaa.

Jarno Hartikaiseltä mielenkiintoista pohdintaa: https://twitter.com/JarnoHa/status/1484522102443196420

“Yllättävää, ettei hallitus ota lainkaan kantaa maakaasun kohteluun taksonomiassa. Onko tämä 1) vaikuttamistaktiikka, jolla pyritään saamaan omat ydinvoimakannat läpi vai 2) merkki kaasubisneksiin investoineen Fortumin lobbausvoimasta?”

1 Like