Ennallistaminen vai ekosysteeminen vahvistaminen

Keskustelu luonnon ennallistamisesta harhautui/harhautettiin niin kauas keinoista vahvistaa Suomen luonnon ekosysteemejä, etten jaksanut seurata.

Luonnon ennallistaminen 50-luvulle tuntuu hassulta tavoitteelta. No joo, saaristomerellä oli kaiketi silloin vähemmän sinilevää, mutta joko sellutehtaiden jätevedet puhdistettiin 50-luvulla?

Saaristomeri lienee ollut 50-luvulla nykyistä paremmassa kunnossa, mutta se on nyt piloilla, koska jo 50-luvulla hommat hoidettiin huonosti. 50-luku on syytä unohtaa ja keskittyä vähentämään ravinnevalumia ja muin keinoin parantamaan vesistöjen tilaa.

‘Ennallistaminen’ tuo mieleen menneen maailman arvot ja toimintatavat: Ennallistetaan oikein kunnolla — metsät kaskipelloiksi.

Kaupunkeja on turha ennallistaa 50-luvulle, mutta niiden vihreyttä pitää vaalia.

Koskien ennallistaminen vaelluskaloille kelvollisiksi kulkureiteiksi ja kutupaikoiksi on hyvä homma, vaikken tiedäkään sen vaikutusta vesistön ekosysteemiin kokonaisuutena.

Oikeastaan käsitykseni ekosysteemeistä on tosi hämärä: Luonto toimii lajien symbioosin ansiosta, lajit tarvitsevat sopivia ja riittävän suuria reviirejä ja … ja kaikkea muuta sellaista.

Luonto tuottaa ekosysteemipalveluita, mutta ilman käsitystä ekosysteemien toiminnasta, tieto ekosysteemipalveluista ei auta löytämään keinoja parantaa luonnon tilaa.

Moni vastustaa termiä “puupelto”, mutta puhuu metsästä kuin pellosta — elottomasta kasvualustasta, jossa kasvatetaan tukkipuita. Metsä ekosysteeminä on paljon enemmän kuin tukkipuut ja luonnontilainen metsä ekosysteeminä on monipuolisempi kuin “hyvin hoidettu” tyypillinen talousmetsä. Nyt pitäisi löytää keinot monipuolistaa ja vahvistaa talousmetsien ekosysteemejä.

‘Varsinaisilta’ pelloilta huuhtoutuu ravinteita ja eloperäisiä aineksia vesistöihin niin, että maaperä köyhtyy. Ennallistamisen sijasta rationaalisempaa olisi puhua maaperän elinvoimaa vahvistavista viljelymenetelmistä.


Ajatus ennallistamisesta ei liene syntynyt tieteellisen ajattelun tuloksena vaan kompromissina pitkissä väsyttävissä poliittisissa neuvotteluissa. Kun kertoo (x) suomalaisen keskustelun vaikeuden jäsenmaiden ja niiden moninaisten eturyhmien lukumäärällä, alkaa ymmärtää neuvotteluiden ‘haasteellisuuden’. Ehkä sana ‘ennallistaminen’ on herättänyt lämpimiä tunteita riittävän isossa porukassa: Kutsuttakoon siis ‘ennallistamiseksi’, ellei hankkeen nimi estä järkeviä toimenpiteitä.

Poliitikoiden ongelma: “Vaikka tietäisi, mitä on järkevä tehdä, ei tiedä, miten toimia järkevästi ja silti voittaa seuraavat vaalit.”

Yksi poliitikko puntaroi, miten toimia, että saa puolalaisten sikatilallisten äänet, toisen huolena on italialaisen elintarviketeollisuuden edunvalvojien mielenliikkeet. Entä itävaltalainen metsänomistaja, kreikkalainen oliivinviljelijä … Miten kalastajat suhtautuvat kalakantojen suojeluun?

Taakanjaosta sopimista vaikeuttaa sekin, että kussakin maassa ja maakunnassa on järkevä tehdä omanlaisiaan toimia, jotka kuormittavat eri eturyhmiä epätasaisesti. Mitä lie missäkin maassa ajateltu ennallistaa? Onkohan Euroopassa merien rannikoilla hiiltä tehokkaasti sitovia kasvustoja, joista luontodokumenteissä kerrotaan?

Luontodokumentteista on alkanut tulla ankea fiilis, kun niissä nykyään muistutetaan, että alkuperäistä luontoa on maapallolla enää vähän ja sekin uhanalaista.


Jäsenmaiden lukumäärä x eturyhmien lukumäärä = vaihtoehtoisten totuuksien lukumäärä. Kun riittävän monen erilaisen eturyhmän edustaja tuuttaa sosiaaliseen mediaan omien uskomustensa, etujensa ja toiveidensa mukaisen ‘totuuden’, kuka hyvänsä voi koostaa noista totuuksista omiin tavoitteisiinsa sopivan kokoelman perusteluja. Kukin kupla toistelee omia totuuksiaan, kunnes alkaa uskoa niihin.

Tieteellinen tieto mitätöidään vetoamalla siihen, että tieteeseen ei kuulu sensuuri vaan kriittinen keskustelu:
— Tutkimusten mukaan metsien hakkuut ovat pienentäneet hiilinieluja. Paikoin metsiä hakataan enemmän kuin ne kasvavat.
— Ei ole totta! Metsät kasvavat enemmän kuin koskaan.

“Juupas, eipäs, juupas, eipäs” inttäminen ei ole kriittistä tieteellistä keskustelua vaan se, että

  1. luetaan tutkimus tai selvitys;
  2. pyydetään tutkimuksen tekijöitä selventämään ‘hämäriä’ kohtia;
  3. Esitetään perustelut, miksi tutkimus on puuttellinen, rajoittunut, virheellinen, …
  4. tutkimusryhmä selventää perustelujaan, täydentää ja korjaa tutkimustaan tai myöntää tuloksensa virheellisiksi tai harhaanjohtaviksi.

Harmi kyllä, tutkimusraporttien esiinkaivaminen ja niihin perehtyminen on työlästä. Oman alan tiedeyhteisölle riittää kertoa, mitä uutta on löytänyt ja millä keinoin, mutta lisäksi jonkun pitäisi kirjoittaa tutkimuksesta niin, että äänestäjät saavat siitä selvän kohtuuvaivalla. Voisiko toivoa toimittajien lukaisevan tutkimuksia päivänpolttavista aiheista. Tosin niistä lienee vaikea revitellä klikkiotsikoita hukkaamatta tutkimuksen viestiä.

Tutkimuksiin perehtymistä helpompaa on luottaa omaan “terveeseen järkeensä”. Joka tapauksessa, lujemmin kuin tieteeseen, ihminen luottaa siihen, mihin uskoo, mitä toivoo ja sen jalouteen, millä leipänsä ansaitsee. Kuten rokotusministerimme asian ilmaisi: “En halua kommentoida asiantuntijoiden lausuntoja. Itse ajattelen että …”


En ole lukenut EU:n ennallistamisehdotusta. Ei kaiketi kukaan toimittajistakaan. En ainakaan huomannut heidän sitä referoivan saati selittävän/analysoivan. Vai hukkuivatko analyysit populistiseen hömppään?

Yhdessä jutussa sentään analysoitiin laskelmia ennallistamisen kustannuksista. Enpä muista tarkkaan … Jollain perusteella oli laskettu keskimääräinen kustannus hehtaarille. Taisi olla ihan sama, onko tuo hehtaari metsää, peltoa vai vesistöä? Eli Suomen osuus voipi olla miljardin luokkaa, mutta voipi olla ihan jotain muutakin. Tuota miljardia toistellaan somessa ja poliitikkojen puheissa kuin täsmällistä totuutta, vaan moniko tietää, miten se on laskettu? Lyhyen ja pitkän tähtäimen talousvaikutukset on tärkeä ymmärtää, mutta tärkeä on myös ymmärtää, millä tarkkuudella niitä voidaan arvioida.

Kauan sitten projektien kustannuksia ja tuottoja laskeskellessani opin, että hyvätkään tuotot pitkällä tulevaisuudessa eivät kompensoi projektin suuria alkumenoja.
Eli taloudellisesti ottaen ei ehkä kannata investoida lähivuosina sataa miljardia siihen, että saadaan torjuttua sadan vuoden kuluttua 50%:n todennäköisyydellä uhkaava sivilisaatiomme romahtaminen.

En ole ‘talousviisas’, joten en osaa sanoa, voisiko ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttää veron alennuksilla.


Ennen vanhaan maaseudulla pidettiin tärkeänä jättää tila seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin sen oli itse perinyt. Nykyään yhä laajemmin kautta maailman ajatellaan, että meidän pitää jättää maapallo jälkipolville paremmassa kunnossa kuin sen saimme. Kukaan ei kuitenkaan halua kantaa kohtuutonta osa tarvittavasta talkootyöstä. Jos pienempääkään taakkaa.

Ehkä isoin haaste yhteisessä sopimisessa on, että kokonaisuuden kannalta järkevät toimenpiteet vievät joiltakin elinkeinon ja elämäntavan — pahimmillaan maailman mullistus tuntuu mitätöivän elämäntyön.
Toisille muutoksen sivuvaikutusten seuraukset ehkä vaikuttavat taloudelliseen tilanteeseen joskus tulevaisuudessa. Vaikutukset ymmärtää, mutta ne eivät tunnu sydänalassa ahdistuksena. Ei tarvitse miettiä, miten selviän ensi kuusta tai ensi vuodesta.

Joiltain elinkeinonhaaroilta muutoksesta selviäminen vaatii suuria kehitysponnistuksia. Joillekin yrityksille muutos avaa juuri niille sopivia mahdollisuuksia.

Mitä konkreettisemmin ja mitä pidemmälle miettii tarvittavien toimenpiteiden seurauksia ja sivuvaikutuksia, sitä paremmin alkaa nähdä, mitä muutos merkitsee yhteiskunnan eri osille ja millaisia kehitystoimia pitäisi tukea. Sitä enemmän myös harmittaa se, että rakentavan ongelmanratkaisun sijaan keskustelu ohjattiin vaalipopulistiseksi jänkkäämiseksi.


Kun varjelemme ja vahvistamme Suomen luonnon ekosysteemejä, hyödymme itse, joten järkeviä toimia kannattaa tehdä riippumatta siitä, mitä muut tekevät. (Eikä haittaa, vaikka EU olisi samoilla linjoilla :slight_smile:
Toki naapurimaiden holtittomuus heikentää meidänkin luontoamme. Saasteet, muuttolinnut ja eläinten reviirit eivät tunne maiden rajoja. Siksi kannattaa tehdä kansainvälistä yhteistyötä ja tukea EU:n pyrkimyksiä luontokadon torjumiseksi.

Luonnon hiilinielut ovat olennainen osa ilmastonmuutoksen hillitsemistä eivätkä ilmastonmuutoksen haitat tunne rajoja: Saamme haitat, mutta pienenä maana emme voi yksin vaikuttaa. Onneksi EU on niin iso, että sen teoilla on vaikutusta ja sillä on voimaa painostaa vapaamatkustajiksi yrittäviä — niitä, jotka yrittävät ajaa omia lyhytnäköisiä etujaan ohi pitkän tähtäimen yhteisen edun.

Vapaamatkustajat yrittävät erilaisilla verukkeilla välttää yhteisiin talkoihin osallistumista: “Olemme niin pieni tekijä, ettei teoillamme ole merkitystä” “Muut ei kuitenkaan tee mitään, ei ainakaan Kiina” “Kyllä mekin, jos muut ensin” . Kenenkään ei tietenkään kannata ryhtyä talkoisiin, ellei voi luottaa siihen, että vapaamatkustajat pidetään kurissa.

Järkevistä toimenpiteistä päättämistä vaikeuttaa ja hidastaa ennen kaikkea vapaamatkustajiksi pyrkivien, iltalypsäjien ja muiden änkyröiden kanssa takkuaminen. Ei käy kateeksi kansainvälisiä sopimuksia työkseen sorvaavia.

Kannattaa liittoutua niiden kanssa, jotka kykenevät rakentavaan yhteistyöhön yhteiseksi hyväksi.

Miten kavereiden kesken saadaan aikaiseksi jotain yhteistä ponnistelua vaativaa? “Te ette mua määräile!” “Mä vastustan, koska mä vastustan!” “Mä kaadan tän veneen, jos ette anna lissää viinaa!”

Orban ja Erdogan ovat onnistuneet iltalypsämään itselleen etuja, mutta ovat tehneet maalleen vahinkoa.


Yrityksen johto tai politiikko joutuu miettimään, miten selvitä seuraavasta vuodesta, seuraavista vaaleista. Tutkijat, opiskelijat ja minunlaiseni eläköityneet nojatuolifilosofit ajattelevat tulevaisuutta, koska,

  • se on heidän työtään,
  • he tulevat elämään tulevaisuudessa,
  • heillä on aikaa

Toiset elävät enemmän tässä ja nyt arjessa, toisten keskustelut hahmottelevat sitten-joskus-tulevaisuutta. Ei puutu kuin porukka tekemään konkreettinen suunnitelma siirtymisestä.

“We are on a burning platform, and jumping to the sea is not an option.”

1 Like

Tuossapa oli paljon asiaa, ja olen sama mieltä että tämä ennallistamiskeskustelu ei kyllä julkisuudessa ja politikassa ole perustunut faktoihin, vaan tunteeseen. “EU sosialisoi meidän metsät”, “Suomesta tehdään metsämuseo”, “Suomen hiilinieluilla kuitataan keski-Euroopan hiilivoimalat”, ja muita aku ankan parhaita. Toimittajan on helpompaa raportoida, mitä poliitikko sanoo, kuin tarkistaa onko sanotussa mitään perää.

Nostaisin yhden jutun myös toiselta puolen, mikä ainakin minulta on mennyt ohi. Eli vaikka päättäisimme, että ennallistaminen on hyvä juttu, niin kuuluuko se EU:n toimivaltaan? Mielestäni kuitenkaan ei. Tässä ennallistamisasiassa on vedottu toissijaisuusperiaatteeseen:

EU:n toiminnassa toissijaisuusperiaate ohjaa unionin toimivallan käyttöä asioissa, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan. Toissijaisuusperiaate estää unionin puuttumisen asiaan silloin, kun jäsenvaltiot voivat tehokkaasti hoitaa asian kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla. Unionilla on oikeus käyttää toimivaltaansa vain, kun jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita ja kun unionin toiminta voi tuottaa lisäarvoa.

Kuulostaa siltä, että tätä voitaisiin soveltaa mihin tahansa mielihaluun, mitä EU:lla sattuu olemaan. Eli jos EU:n parlamentti päättäisi, että vaikkapa autojen maksiminopeus pitäisi rajoittaa 80 km/h:ssa liikennekuolemien estämiseksi, mutta joku valtio haluaa pitää autobaanansa, niin sehän tarkoittaa että asiaa ei voitaisi toteuttaa tehokkaasti, jolloin toissijaisuusperiaatteen mukaan EU voi ottaa ohjat.

Eli siis niin, että joko teet näin, tai sitten itket ja teet.

Ilmastonmuutos ja CO2 päästöt mielestäni kuuluvat EU:n toimivaltaan, koska niissä on aivan selvä vapaamatkustusongelma. Mutta luonnon ennallistamisessa ei. Se, miten paljon Suomessa ennallistetaan metsiä soiksi ei vaikuta pätkääkään luonnon monimuotoisuuteen Välimeren rannikolla. Nämä ovat paikallisia ongelmia. Enintään voidaan ajatella, että metsäteollisuus kärsii Suomessa, jos meillä ennallistetaan mutta Ruotsissa tai Slovakiassa ei, ja näin muodostuisi epäterve kilpailutilanne. Mutta silloinkin asiasta pitäisi sopia näiden maiden kesken pienemmässä blokissa, tai ainakin suhteellisesti niin, että ne maat joilla on enemmän metsää, olisi enemmän sananvaltaa.

Ennallistamisen kannattajat antavat minusta liian helposti toimivaltaa EU:lle vain siksi, koska EU tekee asioita jotka eivät ole kansallisesti juuri nyt suosittuja, sen sijaan että perusteltaisiin omassa maassa miksi tämä on hyvä juttu (tai ei ainakaan yhtä paha kuin MTK ja kepu väittävät).

Jep.